Perheemme muutti kimpsuineen ja kampsuineen kerrostalohuoneistosta omakotitaloon runsaat kymmenen vuotta sitten. Tavaraa oli paljon, mutta niin oli nyt tilaakin. Entistä isompi asunto, jossa oli varastohuoneita ja lisäksi erillinen kylmävarasto ja autotalli.

Vuosien saatossa tavaraa kertyi tietysti lisää. Ja ne vanhat, muuton yhteydessä avaamattomiksi jääneet laatikot jäivät lojumaan nurkkiin. Tulevaisuudessa käytettäväksi tarkoitetut vaatteet taas pölyttyivät vaateripustimissa ja hyllyillä. Lapsille ostettiin vuosien saatossa urakalla leluja ja vaatteita. Lasten kasvaessa lelut vaihtuivat tietokonepeleihin ja vaatteet jäivät pieniksi. Ne pantiin tietysti varastoon.

Viime keväänä koko perhe viimein havahtui siihen, että tavaraa ja vaatteita oli kaikki paikat täynnä. Päätimme, että talossa on tehtävä megaluokan suursiivous ja paikat tyhjennettävä.

Olen itse auttamaton keräilijä, joka ei millään malttaisi luopua sen enempää vanhoista vaatteista kuin muistakaan tavaroista. ”Ei heitetä pois, kyllä näille vielä joskus on käyttöä.” Ja totta kai minullakin on se ikuinen vanhenevan ja vatsansa pöhöttymistä vaivautuneena seuraavan miehen ajatus siitä, että ”kyllä nämä housut ja paita vielä sopivat, kunhan vähän laihdun.”

Onneksi vaimoni on tässä suhteessa järkevämpi ja päättäväisempi. Hän pisti tuulemaan ja innosti ’turhan tavaran poistoviikoille’ myös loput perheestä, minutkin. Ensin kävimme läpi muuton yhteydessä varastohuoneisin siististi asetellut laatikkopinot, joiden sisältö oli lähtökohtaisesti tarpeetonta. Vaimoni kolusi tarkkaan omat säilönsä, laatikkonsa ja vaatevarastonsa ja pakotti minutkin tekemään saman. Eikä vain saman, vaan lisäksi myös ulkovaraston ja autotallin.

Onneksi naapurustoon oli hiljan tullut kirpputori, jonne me sitten aloimme raahata tarpeettomaksi jäänyttä kamaa. Myyntipöytiä täytettiin sitä mukaa kuin tavaraa meni kaupaksi. Hitaasti, mutta varmasti.

Myönnän epäröimättä, että sydämestä riipaisi, kun aikoinaan ostamiini laadukkaisiin merkkivaatteisiin kiinnitettiin vaimon toimesta euron ja kahden euron hintalappuja. ”Eihän mun kuteita nyt noin halvalla voi myydä!”

Vaimoni palaute oli kylmää kyytiä: ”Kirpputoreilla myydään halpaa tavaraa ja jos Sinä todella haluat päästä romppeistasi eroon, niin eihän näihin nyt mitään kaupan hintalappuja voi laittaa.”

Se on selvä, että harva ihminen kirpputoreilla tiliä tekee. Ajatuksena kaiketi on saada itselle tarpeettomaksi jääneestä tavarasta edes muutama sentti tai rypistynyt euro.

Sitä paitsi ei kannata unohtaa ostajan näkökulmaa: kirpputoreilla on usein myytävänä tosi hyvälaatuista ja tasokasta vaatetta ja muuta tavaraa huippuedulliseen hintaan. Olen hyödyntänyt kirppisten tarjontaa itsekin.

Meidän perheemme suursiivous onnistui hienosti. Olemme tyytyväisiä, kun talosta on turhat roinat viety pois kirpputorille.

Nyt, kun talossa on jälleen tilaa ja piirongin laatikossa kirpputorieuroja, niin voidaan taas hankkia uutta roinaa. Perheemme on siis keksinyt kuluttajalle tarkoitetun talouden ikiliikkujan, kirpputorin!

 

Lasse Norres on viihteen monitoimimies, toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen jäsen.