Rakennustaito
10.3.2020
Kaupungistuminen jatkuu voimakkaana, ja asuntorakentaminen painottuu yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin. Samaan aikaan vuokratonttien määrä kasvaa, mikä näkyy vahvasti asuntomarkkinoilla.
Asuntorahoituksen erikoistuneen Hypon markkinakatsaus kertoo, että jo noin puolet uusista asunnoista sijaitsee vuokratontilla. Tilastokeskuksen lukujen perusteella vuokratontilla sijaitsevien kotien osuus uusien asuntojen tarjonnassa on noussut nopeasti pääkaupunkiseudulla, etenkin Espoossa viime vuonna.
Pääkaupunkiseudulla vuokratonttien osuus asuntorakentamisessa on viime vuosina vaihdellut noin 40 – 60 prosentin välillä – eli valtakunnallisen keskiarvon tuntumassa jo yksistään siitä syystä, että Helsingin seudulla kaavoitetaan ja rakennetaan paljon ja tämä näkyy vahvasti tilastoissakin.
Suurista kaupungeista vuokratontit ovat yleisimpiä Tampereella ja Oulussa, joissa noin 80 prosenttia uudiskohteista sijaitsee vuokratontilla. Pienimmät osuudet löytyvät Turusta ja Jyväskylästä, joissa pyöritään 20 prosentin tuntumassa eli samoissa lukemissa kuin esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla oltiin vielä takavuosina.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...