Rakennustaito
21.5.2018 | Päivitetty 1.6.2018
Tasoite ja Maalaus A & A Savinainen Oy palkittiin Vuoden 2018 Pintaurakoitsija -tunnustuksella. Valinnan tehneen asiantuntijatuomariston mukaan kouvolalainen maalausalan yritys osoittaa hyvin, kuinka kilpailluilla markkinoilla on yhä sijaa perinteiselle ja pitkäjänteiselle yrittäjyydelle.
Tasoite ja Maalaus A & A Savinainen Oy on yhdistänyt korkean laadun sekä kattavan pintakäsittelytöiden palveluvalikoiman. Yritys on hoitanut henkilöstöasiansa esimerkillisesti. Suurin osa yrityksen nykyisestä seitsemästä työntekijästä on työskennellyt yrityksessä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.
Vuonna 1984 perustetun yrityksen liikevaihto on noin puoli miljoonaa euroa. Kannattavuus on pysytellyt vakaana ja hyvällä tasolla.
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta ai...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...