Rakennustaito
23.9.2019 | Päivitetty 23.9.2019
Valvojan silmään tarttuu rakennuksilla pienet asiat. Ensisilmäyksellä ne eivät näytä virheiltä. Nämä pienen pienet huolimattomuudet saattavat loppukädessä olla kalliita niin urakoitsijalle kuin kohteen loppukäyttäjälle.
Takuukorjaaminen on kallista ja turhauttavaa. Olemassa olevan tiedon mukaan iso osa rakentamisen takuukorjaamisesta johtuu (oman työn/ulkopuolisen) valvonnan puutteesta tai pienestä huolimattomuudesta eskaloituneeseen rakennevirheeseen. Ja kun tähän vielä lisätään uskomus, että rakennetaan niin kuin on aina ennenkin rakennettu, soppa saattaa olla valmis.
Keskisuureen kerrostaloon asennetaan satoja kipsilevystä valmistettuja väliseiniä. Asennuksen pitäisi olla helpohkoa, jotta seuraavaan vaiheeseen voidaan siirtyä ”turvallisesti” ilman, että väliseiniä asennetaan useaan kertaan.
”Asennetaan viikonloppuna, puretaan maanantaina”, on ikävästi liiankin tuttu tilanne juuri väliseinien asentamisessa.
Mestarin ajankäytöstä työmailla keskustellaan taas paljon. Viimeisen viiden vuoden aikana työmaiden mestareiden it-osaaminen on parantunut ja erilaisten sovellusten käyttö rakentamisessa on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Teknologian avulla rakentamista kyetään varmasti kehittämään aiempaa kustannustehokkaammaksi. Mutta miten käy työn laadun seuranta?
Kipsilevyjen asentaminen on periaatteessa varsin helppoa. Asentaessa pitää muistaa vain jättää riittävästi tilaa niin levyn ylä- ja alaosaan.
Kipsilevyn alaosan pitää olla irti lattiasta (10 mm), sillä jos levy osuu maahan, niin se on altis kosteudelle. Samoin plaanotasoite tarvitsee riittävästi tilaa, jotta levyn alapää ei jää niin sanotusti tasoitteen sisään.
Liian usein kipsilevy on asennettu maahan kiinni. Näin levy on usein kostea alapäästään jo ennen kuin aloitetaan tasoitteen levittäminen. Jos kosteita levyjä ei vaihdeta, kohteen loppukäyttäjä saa asunnon luovutuksen yhteydessä avainten lisäksi valmiin homekohteen.
Levyn yläpään on puolestaan oltava irti katosta, jotta kittauslevite saadaan jouhevasti osumaan oikeaan osoitteeseen. Kitattaessa levyn yläosaa on osattava tehdä tasoitus siten, että kulmat muodostuvat teräviksi. Liian usein näkee sellaista kaikille tuttua holkkakittausta. Mestarin on puututtava näihin virheisiin heti.
Rakennustarvikkeiden suojaamisessa on petrattu merkittävästi viime vuosina. Hyvä suojaaminen ei varmasti vie liiaksi aikaa, mutta huonosti suojatun materiaalin asentaminen tai vaihtaminen on kallista tyhmyyttä. Suojaaminen pitää tehdä aina siten, ettei tuuli pääse repäisemään suojia pois.
Palataan väliseinien asentamiseen: tavarantoimittajat ovat helpottaneet niiden asennusta merkittävästi. Lue asennusohjeet siis huolellisesti – tai mestarina varmista, että asentaja on varmasti ymmärtänyt ohjeet. Levyihin on nimittäin nykyisin merkitty jopa ruuvivälit, joten olisi toivottavaa, että ne ruuvit osuisivat ennakkoon merkittyihin rasteihin.
Kokeneen valvojan mukaan väliseinien asentaminen on siis helppoa. Ongelman muodostaa, että kipsiseiniä asentavat usein aliurakoitsijat. Paikalla voi olla jos jonkinlaista ”asentajaa” – työn jälki on tällöin myös sinne päin: yhteinen kieli puuttuu ja vuorovaikutus tapahtuu jälkikäteen virheen havaitsemisen jälkeen.
1. Riittävät raot ylhäällä asentamisen jälkeen (kittaus).
2. Riittävät raot alhaalla asentamisen jälkeen (tasoitteen asennus/
kosteus).
3. Oikea levy, oikea käyttötarkoitus (oikea levy oikeaan paikkaan).
4. Ruuvivälit.
5. Valvo ja reagoi – älä seuraa.
Teksti ja kuva Rakennustaito
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä. Nykyään...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle tuttuja. Taksin ratissakin hän on ehtinyt käydä, mutta rakennusala veti takaisin. Torniolainen rakennusinsinööri Antero Kinnunen on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa yli kymmenen vuotta. Alkuun...
Ammattikorkeakoulut lisäävät rakennusalan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Ne houkuttelevat Suomeen opiskelijoita eri maista samalla, kun suomalaiset opiskelijat saavat valmiuksia toimia monikulttuurisissa projekteissa ja työelämässä. Ammattikorkeakoulut kansainvälistyvät...
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on sa...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle...
Rakennusalan merkitystä Suomelle ei voi liioitella. Kyse ei ole vain taloista j...