Rakennustaito
10.9.2018
Ympäristöministeriö antoi kesäkuussa asetukset rakennusten vesilaitteistoihin tarkoitettujen PEX-putkien ja joustavien kytkentäputkien olennaisista teknisistä vaatimuksista. Asetukset tulivat voimaan 1.9.2018.
Nyt annetuissa asetuksissa on määrätty terveellisyyteen liittyviä vaatimuksia käytettävien materiaalien ominaisuuksien, tuotteista liukenevien aineiden sekä haju- ja makuhaittojen osalta.
Annetut asetukset perustuvat maankäyttö- ja rakennuslakiin ja ovat jatkoa rakentamismääräysten kokonaisuudistukselle.
Olennaisia teknisiä vaatimuksia koskevat asetukset muodostavat perustan kansalliselle tuotehyväksynnälle ja antavat mahdollisuuden tyyppihyväksynnälle. Asetusten kanssa rinnakkain ympäristöministeriössä on valmisteltu tyyppihyväksyntäasetukset, jotka annetaan erikseen. Jatkossa vastaavia asetuksia annetaan myös muille tuoteryhmille.
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta uusia investointipäätöksiä on nyt alettu lykätä ja suunnittelu vie aikaa. Alkuvuonna valmistui 75 uutta voimalaa, ja syyskaudella niitä saadaan lisää vielä 180 yksikköä. Ennätysvuonna 2022 rakennettiin...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli...
Kansallismuseon kolmivuotisen lisärakentamis- ja peruskorjausurakan valmistelevat ja louhintatyöt Helsingin Töölössä käynnistyivät syyskuussa. Piha-alueen louhiminen ja paaluttaminen jatkuu ensi kesään saakka. Puistopihalle valmistuu museon laajennusosa, jonka yhteensä 5 900...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästykse...
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki si...
Vastaa