Rakennustaito
16.5.2022
Rakennusteollisuus RT:n huhtikuun lopulla julkaiseman Ukraina-kyselyn tulosten perusteella Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole toistaiseksi vaikuttanut ulkomaalaisten tekijöiden saatavuuteen Suomen työmaille. Baltian maista ja Puolasta tulleet työntekijät ovat pysyneet Suomen työmailla normaalisti, samoin venäläiset ja valkovenäläiset. Suomessa työskentelee nyt 2 000 – 3 000 venäläistä ja 2 000 – 3 000 ukrainalaista rakentajaa.
Ukrainalaisia on erityisesti raudoitus- ja LVI-töissä.
”Suomalaisella rakennusalalla on vallinnut muita toimialoja ja muuta Eurooppaa suurempi työvoimapula jo pidemmän aikaa. Ukrainan sota ei olennaisesti pahenna sitä. Sen sijaan tilanne tulee olemaan hankalampi tulevaisuudessa koittavan Ukrainan jälleenrakentamisen aikana”, arvioi Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi vahvistaa, että ulkomaista työvoimaa on riittänyt keväällä normaaliin tapaan esimerkiksi Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan työmaalla. Tämä selittyy osittain sillä, että valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tulee Suomeen muualta kuin Ukrainasta.
”Inflaation ja rakennustarvikkeiden hintojen nousun rinnalla työvoimapula on paljon pienempi ongelma. Nykytilanne kuormittaa taloudellisesti ja henkisesti kaikkia”, Harjuniemi arvioi.
NCC Suomi Oy:n henkilöstöjohtaja Riikka Ikonen kertoo, että yhtiön työmailla ei ole omia ukrainalaisia työntekijöitä, mutta alihankkijoiden kautta heitä työskentelee jonkin verran. Sodan alettua henkilöstössä on näkynyt huolestuneisuutta ja ahdistuneisuutta.
Tilanteen helpottamiseksi NCC on lisännyt sisäistä viestintää ja työterveyshuollon tukipalveluita mielen hyvinvoinnin tukemiseksi. Tarjolla on muun muassa keskusteluapua. Mikäli työmailla on rakentajia sekä Ukrainasta että Venäjältä, tilanteita tulkitaan erityisen tarkasti.
”Alihankkijoiden työvoimassa on ollut muutamia Ukrainaan lähtijöitä. Yhdeltä työmaalta Ukrainaan palasi kokonainen työkunta, mutta se oli yksittäistapaus. Kaiken kaikkiaan henkilöt vaihtuvat alihankkijoilla usein, joten näillä lähdöillä ei ole ollut vaikutusta työvoiman saatavuuteen”, sanoo Ikonen.
Myös Skanskan työmailla sodan vaikutukset henkilöstön määrään ovat olleet vähäisiä. Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti korostaa yrityksen käyttävän rakentamisessa paljon omaa työvoimaa.
”Olemme laatineet työmaiden henkilöjohtamista varten työpaja-aineiston, jonka avulla työnjohto voi käsitellä vaikeita tilanteita eri maista lähtöisin olevien työntekijöiden välillä”, Särkilahti kertoo.
Teksti Ari Rytsy Kuva Harri Töhönen/Vastavalo
Puolivuosisatainen Hailuodon kiinteän liikenneyhteyden odotus päättyy vuoden kuluttua, kun kahden sillan ja pengertieosuuksien kokonaisuus valmistuu. Allianssin kehitysvaiheessa syntyi idea Hailuodon puoleisen työsillan rakentamisesta ennen pengertämistä, mikä lyhensi työmaan...
Tampereen henkilöratapihan uudistus on mittava infrahanke, jossa raiteet, sillat ja huoltoraiteet rakennetaan uudelleen junien ja raitiovaunujen kulkiessa tauotta työmaan ohi. Investointi parantaa koko Suomen rataverkon toimintavarmuutta ja pohjustaa rautatieaseman lähialueiden seuraavia...
Skanska rakentaa Turun matkustajasatamaan poikkeuksellisen näyttävää ja muodoiltaan haastavaa yhteisterminaalia. Kohde vaatii millintarkkoja suunnitelmia ja huipputarkkaa toteutusta. Turun satama-alueen uudistamishanke, Ferry Terminal Turku (FTT), koki vuosikymmenen alussa lykkäyksiä,...
Puolivuosisatainen Hailuodon kiinteän liikenneyhteyden odotus päättyy vuoden kul...
Tampereen henkilöratapihan uudistus on mittava infrahanke, jossa raiteet, sillat...
Ahtaalle tontille Helsingin ydinkeskustaan nousee kookas uudisrakennus, johon ka...