Rakennustaito
RT 03/2015 | 29.5.2015 | Päivitetty 31.8.2015
Viaporin saaristolaivastoon kuulunut tykkisluuppi Diana rakennettiin Suomenlinnassa vuosina 2010–2014 amiraali Fredrik Henrik af Chapmanin 1700-luvun piirustusten mukaan perinteisin materiaalein ja menetelmin. Huhtikuun lopussa se laskettiin talvitelakalta purjehtimaan kesävesille Helsingin Halkolaituriin.
Kesällä 2015 tykkisluupilla voi seilata Suomenlinnan ympäristössä. Elämyksellisillä kierroksilla voi tavata historiallisia hahmoja ja kokea, millaista aluksella oli aikoinaan seilata.
Viaporin telakka Suomenlinnan Susisaarella on yksi maailman vanhimmista yhä toimivista allastelakoista. Alkujaan Ruotsi-Suomen rannikkolaivaston suojaksi rakennetulla telakalla telakoidaan ja kunnostetaan vanhoja perinnepurjelaivoja ja veneitä. Telakan toimintaa hallinnoi vuonna 1987 perustettu Viaporin telakkayhdistys.
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyhteys. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa pikaraitiotiehankkeen. Sen suunnittelu jatkuu vielä, ja tänä syksynä odotetaan puolestaan valtiolta hankkeen toteutuksen kannalta ratkaisevaa päätöstä...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta uusia investointipäätöksiä on nyt alettu lykätä ja suunnittelu vie aikaa. Alkuvuonna valmistui 75 uutta voimalaa, ja syyskaudella niitä saadaan lisää vielä 180 yksikköä. Ennätysvuonna 2022 rakennettiin...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli...
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyh...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...
Kansallismuseon kolmivuotisen lisärakentamis- ja peruskorjausurakan valmistelev...
Vastaa