Rakennustaito
29.11.2018
Paikallarakentamisen yritysryhmän jakaman Kestävä Kivitalo -tunnustuksen sai Turun Telakkarannan uudisrakentaminen. Telakkaranta on rakentunut Turun paraatipaikalle Aurajoen itärannalle. Vanha tehdaskiinteistö on saanut sisäänsä loft-asuntoja ja naapureikseen uusia kerrostaloja.
L-tehtaan viereen, Aurajokisuuhun, on kaavoitettu rakennusoikeutta yhteensä yli 43 000 kerrosneliömetriä. Uusiokäyttöön peruskorjatun teollisuuskiinteistön viereen sijoittuu uusi asuinkortteli, johon sijoittuu seitsemän 7–8-kerroksista pistetaloa. Niistä viisi on jo valmiina. Valmistuttuaan Telakkarannan rakentaminen käsittää lähes 900 metrin mittaisen jakson Aurajoen itärannasta.
Vanhan ja uuden rakennuskannan ulkoarkkitehtuurin ajallisesta erilaisuudesta huolimatta Telakkarannan asuinalue muodostaa tyylikkään ja yhtenäisen kokonaisuuden. Rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa on ajateltu pitkää elinkaarta, asumisviihtyvyyttä sekä rakennusten elinkaaren aikaisia käyttökustannuksia.
Telakkaranta on valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön osa ja Aurajoen teollista maisemaa. Teollisesta vaiheesta jääneet ominaispiirteet, nosturit, telakan osa ja rannan muoto säilytettiin. Suojellut nosturit luovat paikan henkeä ja kadun tason pienet telakkafragmentit ovat myös tärkeitä.
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyhteys. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa pikaraitiotiehankkeen. Sen suunnittelu jatkuu vielä, ja tänä syksynä odotetaan puolestaan valtiolta hankkeen toteutuksen kannalta ratkaisevaa päätöstä...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta uusia investointipäätöksiä on nyt alettu lykätä ja suunnittelu vie aikaa. Alkuvuonna valmistui 75 uutta voimalaa, ja syyskaudella niitä saadaan lisää vielä 180 yksikköä. Ennätysvuonna 2022 rakennettiin...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli...
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyh...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...
Kansallismuseon kolmivuotisen lisärakentamis- ja peruskorjausurakan valmistelev...
Vastaa