Rakennustaito
9.12.2022
RKL:n valokuvauskilpailun voittajaksi Pasilan raati valitsi Jari-Pekka Valtosen lyyrisen auringonnousukuvan työmaalta. Toisen palkinnon nappasi Nino Kinnusen tilannekuva ja kolmannen sijan sai Jouni Kotilahden Ruuhkaa ilmatilassa. Voittaja saa lahjakortin ja muut mitalistit Wuoriolan mökkilomat. Lämmin kiitos kaikille osallistumisesta!
FinnBuild-messut järjestettiin neljän vuoden tauon jälkeen Messukeskuksessa. Tapahtuma kokosi lähes 18 000 kävijää. RKL:llä oli oma piste Rakennuslehden osastolla, ja RKL:n puheenjohtaja Jukka Lintunen ja toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth esiintyivät osaston lavalla tietoiskulla ”Kolme korjaussarjaa osaajapulaan”. Osastolla päivystivät Essi Pirttioja ja Mikael Silventoinen. Uusia jäseniäkin saatiin hyvällä markkinoinnilla.
RKL:n jäsenet pääsevät vihdoin verkostoitumaan urakalla, kun Itämerelle lähtee mestarilaiva Silja Symphony 31.3.–2.4.
Helsingistä Tukholmaan suuntautuvalla risteilyllä on ohjelmaa uuden elinkaarimallin mukaisesti niin opiskelijoille, uraansa aloittaville, pitkälle ehtineille ja senioreille. Ohjelma ja ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta.
RKL:n keilamestaruuskisat käytiin Tampereella Kaupin keilahallissa lokakuussa. Voiton A-sarjassa vei kotiradalla Tampereen Marko Nieminen. Toiseksi ylsi Rovaniemen Jaakko Kemppainen ja kolmanneksi Turun Antero Sahla. B-sarjan mestaruus meni Lohjaan Pekka Ruuskaselle, Porin Kaappo Laine ylsi toiseksi ja kolmanneksi keilasi Tampereen Pekka Aaltojärvi. Naisten sarjassa Tampereen Pirjo Palmu-Heinänen nappasi mestaruuden. Toinen sija meni Porin Tiina Toivoselle ja Turun Katja Suovo oli kolmas. Onnittelut!
Mittaviiva Oy:stä monelle tuttu Tarja Mäki on tehnyt kasvatustieteelliseen tiedekuntaan väitöskirjan työnjohdon muutoksesta. Mestarin työn muutos -tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty Rakennustaito-lehden artikkeleita vuodesta 1905 alkaen. Mäki on tutkinut rakennushankkeissa tapahtuvaa yhteistyötä ja uusien välineiden käyttöönottoa. Tutkimus osoittaa, että tänä päivänä työnjohdon työ on erittäin sosiaalista, liikkuvaa ja se sisältää paljon ongelmien ratkomista – mutta myönteisessä hengessä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja ekspansiivisen oppimisen malli. Väitöskirjaan on linkki Mittaviivan verkkosivuilla.
RKL:n ja Rakennuslehden Vuoden Työmaa -raati palkitsi tänä vuonna Tuusulan Monio -työmaan. Raadin puheenjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth jakoi yhdessä A-Insinöörien Juhani Karhun ja Rakennuslehden päätoimittajan Tapio Kivistön kanssa kunniakirjan Lujatalon voittajatiimille FinnBuild-messuilla. Monion työmaa sai kiitosta avoimesta viestintäkulttuurista, rohkeasta uuden oppimisesta ja arvostavasta johtamisesta.
RKL on valmistellut yhdistyksille liiton valmiita esittelyjä sekä puheen että powerpoint-esityksen muodossa. Niitä voi hyödyntää tilaisuuksissa, joissa liiton toiminnasta kerrotaan. Esityspaketteja on tallennettu muistitikuille ja niitä saa myös sähköpostitse tilaamalla jasenpalvelu@rkl.fi. Uuden jäsenrekisterin käyttöönottoon saa nyt koulutusta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Mikael Silventoiselle.
Uusi Mestarihotelli täyttyi iloisista ilmeistä, kun koolla oli 70-vuotiasta Rakennusmestarien Säätiötä juhlistamaan tulleet mestarit ja ystävät. Juhlahumussa paljastettiin Säätiön hallituksen edellisen puheenjohtajan Raimo Seppäsen muotokuva, ja Rakennusmestarien Säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Ari Autio nostatti maljat.
Juhlavuoden kunniaksi Säätiö järjesti Mestarien työn muutos -tilaisuuden, jossa kasvatustieteen tohtori, diplomi-insinööri Tarja Mäki esitteli väitöskirjansa löydökset ja kauppatieteiden tohtori Kirsi Mantua-Kommonen Säätiön historiikin.
Svenska Byggmästare- och Ingenjörsförbundet YH i Finland r.f. juhlisti pyöreitä vuosiaan komealla Building Forum -seminaarilla Hotelli Clarionissa Helsingissä syyskuun lopussa. Asiaohjelma päätettiin juhlaillallisella, jossa myös ansioituneita SBIF-jäseniä palkittiin puheenjohtaja Kenneth Julinin johdolla. Juhlapuhujina toimivat Rakennusmestarien Säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja Ari Autio ja Novian koulutuspäällikkö Mats Lindholm, eikä juhlaa voinut tietenkään juhlia utan snapsvisor.
Grattis SBIF!
Koska lomahuoneistot ja -mökit ovat olleet kovin kysyttyjä ja moni jää paitsi suosituimpien viikkojen arvonnassa, RKL on päättänyt lisätä tarjontaansa Tahkon lomahuoneistolla Kuopiossa. Kahden makuuhuoneen ja kahden kylpyhuoneen huoneisto sopii hyvin esimerkiksi kahdelle pariskunnalle. Tekemistä alueella riittää vuoden ympäri.
Talven viikkoja tarjotaan ensisijaisesti heille, jotka ovat jonotuslistalla pohjoisen kohteisiin. Vapaista viikoista tiedotetaan verkkosivuilla, kun varausmahdollisuus aukeaa. Uuden ruuhkan välttämiseksi ei nyt kannata tiedustella varaustilannetta.
Turkulainen Antti Niiles aloittaa RKL:n uutena koulutuspäällikkönä joulukuussa. Koulutusten suunnitteluun ja järjestämiseen erikoistunut Niiles vastaa sekä FISE-pätevöitymiskoulutuksista että RKL:n yleisistä koulutuksista. Tärkeä osa toimenkuvaa on myös vuoropuhelu ammattikorkeakoulujen kanssa. Tervetuloa tiimiin!
Rakennustaidossa 3/22 mainittiin, että Kuopion Kimmo Anttonen voitti kesän yleisurheilukilpailusarjassaan lajin kuin lajin. Mutta Haminan Tapio Pitkäsen (M70) leiskautus (4,29 m) oli pituushypyssä koko kilpailun pisin.
Onnittelut nappisuorituksesta!
Ensi kesänä otetaan mestareista mittaa Turussa.
Olavi Laitala Vaasasta avaa keskustelua vesivoimasta. ”Mitä tehdään kun tulee kova ja pitkä pakkaskausi, tuulimyllyt eivät pyöri, aurinkopaneelien päällä on lunta ja sähkö ei riitä? Vesivoiman rakentaminen olisi edullista”, ehdottaa Laitala.
Ks. koko kirjoitus rakennustaito.fi
RKL ja RIA tiivistävät yhteistyötään – puheenjohtajat edustivat Pytinki-messuilla RKL:n ja RIA:n puheenjohtajat esiintyivät yhdessä ensi kertaa Seinäjoen Pytinki-messuilla maaliskuun lopussa. Jukka Lintunen ja Tommi Luukkonen kertoivat liittojen yhteishankkeista – muun muassa...
Järjestömaailmassa on tunnetusti käynnissä iso murros. Vanhat tavat, toimintamallit ja perinteinen tekeminenkään eivät puhuttele enää samalla tapaa tämän päivän nuoria aikuisia. Järjestäytymisaste on ollut jo jonkin aikaa laskussa. Kilpailu vapaa-ajasta on kovaa, ja monen...
Keväisenä aamuna lähti 20 rakennusmestariopiskelijaa kohti Saksaa matkanjohtajanaan Rakennusmestarien Säätiön hallituksen puheenjohtaja Ari Autio. Alkamassa oli Rakennusmestarien Säätiön stipendimatka ja suuntana Münchenissä järjestettävät BAU-messut. Opiskelijoita oli saapunut...
RKL ja RIA tiivistävät yhteistyötään – puheenjohtajat edustivat Pytinki-messuill...
Järjestömaailmassa on tunnetusti käynnissä iso murros. Vanhat tavat, toimintamal...
Työ- ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton yhteinen Julkisten hankintojen neuvo...
Vastaa