Rakennustaito
24.5.2024
Uuteen rakentamislakiin tehdään uudistuksen kalkkiviivoilla muutoksia, jotka perustuvat nykyisen hallituksen ohjelmaan ja alkuvuoden lausuntokierroksesta kertyneeseen palautteeseen. Lisäksi annetaan lisäaikaa eräille valmisteluille. Pääosin laki tulee voimaan aiemman aikataulun mukaisesti 1. tammikuuta 2025.
Nyt päätetyn lykkäyksen perusteella seuraavia asioita vaaditaan vasta 1.1.2026 alkaen:
• Rakentamislain kolmen kuukauden käsittelyaikatakuu.
• Rakennuksen hiilijalanjäljen laskenta.
• Tietomallimuotoinen rakentamislupa.
Laista poistetaan:
• Hankkeen päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuuta koskeva pykälä.
• Muista pykälistä maininta päävastuullisesta toteuttajasta.
Muita muutoksia lakiin:
• Rakennuksen materiaaliseloste muuttuu rakennustuoteluetteloksi.
• Hiilijalanjälkilaskennan sisältävä rakennuksen
ilmastoselvitys säädetään toimitettavaksi lopputarkastuksen yhteydessä.
• Puhtaan siirtymän sijoittamislupaa täydennetään sen edellytyksiä ja valitusoikeuksia koskevilla
pykälillä.
• Rakennuksen purkamisen edellytyksiä täsmennetään.
• Asumisen ja majoittumisen määritelmä nostetaan asetustasolta rakentamislakiin.
Lähde: Ympäristöministeriö
Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe
Lue lisää: pääkirjoitus ja Rakentamislain korjaussarja valmis – RKL tyytyväinen linjauksiin
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...