Rakennustaito
13.5.2019
Viisaat kypärät yhteen julistaa rakennusteollisuuden turvallisuusviikon tunnuslause nyt jo kuudetta kertaa. Jokaisen tulisi omaehtoisesti valita turvallinen tapa työntekoon ja auttaa myös muita toimimaan turvallisesti, painotetaan yhteisellä turvallisuusviikolla 13.–17. toukokuuta eri puolilla maata järjestettävissä tapahtumissa.
Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksissä on tehty pitkään työtä turvallisuuden eteen; toteutettu monia työturvallisuuden parannuksia ja otettu käyttöön uusia menetelmiä. Työturvallisuus onkin kehittynyt hyvään suuntaan ja rakennusalalta löytyy jo suuri määrä kokonaan tapaturmattomia työpaikkoja. Silti rakentamisen parissa sattuu muihin toimialoihin verrattuna aivan liikaa tapaturmia.
”Tekninen turvallisuus alkaa olla kunnossa, nyt pitää saada kaikkien asenteetkin kuntoon, jotta päästää eteenpäin kohti alan tavoittelemaa nollaa tapaturmaa. Jos joku ei noudata työpaikalla yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, on kaikkien muiden velvollisuus silloin puuttua asiaan, ei vain esimiesten. Hiljaisuuden kulttuurin ja ohikatsomisen tilalle ala tarvitsee nyt välittämisen kulttuuria ja kaikkien sitoutumista turvallisuuden kehittämiseen”, sanoo Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja ja Saint-Gobain Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Nikula.
Paras keino välittää työkaveristaan on puuttua asiaan, jos näkee tämän ottavan riskejä työnteossaan tai havaitsee muita turvapuutteita. Nuoret, vasta vähän työkokemusta omaavat työntekijät, pitää Nikulan mukaan ottaa erityisen hyvin huomioon, kun turvallisuutta suunnitellaan.
Turvallisuusviikon aikana yrityksiä ja näiden yhteistyökumppaneita kannustetaankin tekemään turvallisuushavaintoja ja raportoimaan läheltä piti -tilanteista. Havainnointi on yksi tehokkaimmista keinoista torjua tapaturmia ennakkoon.
”Se on myös tuottavuuden työkalu. Fiksu sähkömies ottaa valokuvan epäjärjestyksestä, joka estää hänen asennustyötään. Havaintojen tekijöiden määrällä voidaan mitata sitä, kuinka moni kävelee epäkohtien ohi. Siksi on tärkeää luoda työpaikalle positiivista ilmapiiriä, jossa jokaisen aktiivisuutta arvostetaan. Työmaajohdon on vastaavasti luvattava käsitellä havainnot asiallisesti ja annettava viipymättä vastine siitä, miten asiassa edetään”, toteaa RT:n turvallisuusryhmän puheenjohtaja ja Skanskan turvallisuuspäällikkö Antti Leino.
Jotta turvallisuushavaintojen tekeminen tapahtuisi helposti, tarjoaa RT kaikkien käyttöön maksutonta mobiilisovellusta. Tänä vuonna tavoitteena on saada etenkin aliurakointiyrityksiä tekemään havaintoja, ja suuremmat yritykset voivat myös haastaa omat aliurakoitsijansa mukaan turvallisuustalkoisiin. Tavoitteena on, että kaikki pääsevät joka päivä töistä terveinä kotiin.
Rakennusteollisuuden yhteisellä turvallisuusviikolla yritykset järjestävät omia turvallisuutta edistäviä tapahtumiaan. Viisaat kypärät yhteen -työturvallisuusviikon järjestää Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritykset sekä yhteistyökumppanit. Tietoa turvallisuusviikosta ja viikon yhteisistä tapahtumista osoitteessa www.rakennusteollisuus.fi/turvallisuusviikko
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyhteys. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa pikaraitiotiehankkeen. Sen suunnittelu jatkuu vielä, ja tänä syksynä odotetaan puolestaan valtiolta hankkeen toteutuksen kannalta ratkaisevaa päätöstä...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta uusia investointipäätöksiä on nyt alettu lykätä ja suunnittelu vie aikaa. Alkuvuonna valmistui 75 uutta voimalaa, ja syyskaudella niitä saadaan lisää vielä 180 yksikköä. Ennätysvuonna 2022 rakennettiin...
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli...
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyh...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...
Kansallismuseon kolmivuotisen lisärakentamis- ja peruskorjausurakan valmistelev...
Vastaa