Rakennustaito
22.2.2023
Talouden tunnelmat ovat synkistyneet tänä talvena, mutta asiantuntijat eivät toistaiseksi ennusta pitkäkestoista taantumaa puhumattakaan syvästä lamasta. Helmikuussa Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT ja OP-ryhmä arvioivat, että asuntomarkkinoilla vaisuinta on alkuvuonna ja ainakin vanhojen asuntojen kauppa vilkastuu jo ensi syksynä. Vanhojen kerrostaloasuntojen kysyntä ja hintakehitys antavat tietysti viitteitä siitä, miten asuntorakentaminen kehittyy.
Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksilleen talvella tekemien kyselyiden tulokset puolestaan kertovat, että kuluva vuosi on rakentajille vaisun harmaa, mutta useimmille ei luultavasti synkkä. RT varoittaa, että monien investointien lykkääntyminen tai peruuntuminen voisivat pitkittää nykyistä heikkoa suhdannevaihdetta.
Alan yritykset joutuvat nyt sopeuttamaan toimintaansa. Uutiset kertovat yleistyvistä muutosneuvotteluista.
Asuntorakentajat painoivat viime vuoden lopulla niin voimakkaasti jarrua, että koko viime vuoden asuntoaloitukset jäivät pienemmäksi, kuin mitä RT ennusti vielä viime syksynä yritysten silloisten vastausten perusteella.
Nollasta tuntuvasti nousseet korot sekä muistakin syistä lisääntynyt kotitalouksien ja sijoittajien varovaisuus jarruttavat asuntorakentamista. Uusien asuntojen rakentaminen painottuu entistäkin enemmän pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun.
Teksti Martti Ristimäki kuva Jaakko Vähämäki/Vastavalo
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...