Rakennustaito
16.9.2016 | Päivitetty 20.12.2016
Masterpipe Oy on tuonut markkinoille uudenlaisen lattiakaivon, joka asennetaan vanhan lattiakaivon sisään sukitusmenetelmällä tehtävän putkiremontin yhteydessä. Haponkestävästä teräksestä valmistetulle lattiakaivolle on myönnetty patentti, ja se on VTT:n testaama.
Lattiakaivolle myönnetty patentti on Masterpipe Oy:n toimitusjohtaja Tony Leivon mukaan ensimmäinen maailmassa.
Tähän asti lattiakaivo on ollut viemäriputkiremontin yhteydessä usein heikoin lenkki. Pinnoitetut lattiakaivot ovat olleet varsin riskialttiita. Uusi lattiakaivo kestää likavesiä ruostumatta kymmeniä vuosia, ja se on helppo puhdistaa.
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...