Rakennustaito
25.5.2023
Viivästysten ja takapakkien jälkeen on tornitaloalueen suunnittelu Pasilan aseman ja kauppakeskus Mall of Triplan naapuriin saamassa taas lisää vauhtia. Helsingin kaupunki ja valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt pääsivät huhtikuussa neuvottelutulokseen Keski-Pasilan Länsitornialueen suunnittelusta ja toteuttamisesta rakennusyhtiö Skanskan kanssa.
Länsitornialueelle on tarkoitus toteuttaa neljä tornitaloa sekä paviljonkirakennus. Rakentaminen alueella voisi alkaa arviolta vuonna 2026.
Tavoitteena on allekirjoittaa aluetta koskeva esi- ja toteutussopimus kesäkuussa. Alueen asemakaavamuutos vie arviolta pari vuotta.
Skanskan alkuperäinen suunnitelma sijoittui toiseksi Helsinki High Rise -suunnittelukilpailussa viime vuosikymmenen lopulla. Voiton vei YIT Trigoni-suunnitelmallaan, mutta yhtiö vetäytyi myöhemmin hankkeesta.
Keski-Pasilan moniosaisen tornialueen suunnittelussa on viime vuosina tornien määrä supistunut ja rakennukset ovat madaltuneet Suomen ennätys -korkeuksista.
Länsitornialueen viereen Keski-tornialueelle on puolestaan työeläkeyhtiö Varma suunnittelemassa korkeaa toimisto- ja liikerakennusta.
Teksti Martti Ristimäki kuva Arkkitehtitoimisto ALA
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset pelisäännöt vuokratyövoiman käytölle. Jaosto toivoo, että säännöt tulisivat yleiseen käyttöön ja esimerkiksi sopimusten liitteiksi. Henkilöstöpalveluyritysten edustajista koostuvan jaoston tavoitteena on...
Korkojen nopea nousu on osaltaan hidastanut tuntuvasti asuntokauppaa, lykännyt kerrostalojen rakennushankkeita ja kiristänyt lukuisten yritysten taloustilannetta. Viime talvena vanhojen asuntojen kauppa hiljeni ja uusien asuntojen myyntimäärät suorastaan romahtivat. Erityisesti uusien...
Rakennustarvikekaupan yhtiö Stark, rakennusyhtiö SRV ja ympäristö- ja kiinteistöpalveluita tuottava Lassila & Tikanoja (L&T) tutkivat yhteisessä pilottihankkeessaan käytetyn puutavaran kaupallista uudelleenkäyttöä. SRV kerää ja lajittelee työmaaltaan uudelleenkäyttöön...
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset peli...
Korkojen nopea nousu on osaltaan hidastanut tuntuvasti asuntokauppaa, lykännyt k...
Viivästysten ja takapakkien jälkeen on tornitaloalueen suunnittelu Pasilan asema...
Vastaa