Pitkän, kalliin ja mutkikkaan peruskorjauksen sekä mittavien laajennusten jälkeen Helsingin Olympiastadion avattiin juhlallisesti 22. elokuuta. Vuonna 1938 valmistunutta Stadionia korjattiin, katsomon penkit vaihdettiin ja talotekniikka uudistettiin. Lisäksi etenkin maan alle rakennettiin valtavasti lisätilaa niin urheilua kuin esimerkiksi jätehuollon ja lähetystekniikan nykyaikaisia vaatimuksia palvelemaan.

Uusien kansainvälisten määräysten mukaisesti täpötäyden Stadionin yleisö on saatava evakuoiduksi kahdeksassa minuutissa. Tämän vuoksi esimerkiksi katsomon poistumisteiden oviin asennettiin oven levyiset kahvat. Nämä ovet avautuvat nopeasti, yksinkertaisesti ja ilman vahtimestareita, mikä kaikki on tärkeää, jos ihmisjoukot ryntäisivät katsomoista oville.

Urheilutilaisuuksissa Stadionin maksimikapasiteetti on 37.000 katsojaa ja toisenlaisten istumajärjestelyjen vuoksi konserteissa 50.000.

Remontin jälkeen iloisia ovat ­ainakin Stadionin vahtimestarit, joiden ”avainniput kevenivät”. Nyky­aikaiset sähkölukot, muut lukitusratkaisut ja kulunvalvontajärjestelmä ­yksinkertaistavat asioita. Abloy toimitti Stadionin lukot ja avaimet 1930-luvulla, ja yhtiö sai peruskorjauksessa suurtilauksen. Kiinteistössä on yhteensä lähes 3.000 lukittavaa kohdetta.

Stadion-säätiön kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Ilkka Rautakivi esittelee, miten helposti tuuppaamalla poistumistien ovi aukeaa. Täysleveät vaakasuorat ovenkahvat soveltuvat hyvin tällaisiin oviin. Kuva: Martti Ristimäki