Rakennustaito
4.10.2016 | Päivitetty 21.12.2016
Asuntomessut Seinäjoella järjestettiin viime kesänä. Asuntomessujen mallikohde, joka valittiin jo seitsemännen kerran perättäin Rakennusmestarien toimesta, oli tänä vuonna messujen kohde 31 eli Kimara Katariina. Kimara Katariinalle myönnettiin tänään Seinäjoella messinkilaatta pysyvänä muistona valinnasta. Laatan luovutti RKL:n kunniapuheenjohtaja rakennusneuvos Raimo Joronen ja laatan vastaanotti Kimara Katariinan rakennuttaja Katariina Rintala puolisonsa Kari Uusi-Pohjolan kanssa.
Valintaraadin perusteluina olivat seuraavat: Tämä palkittu kohde Kimara Katariina edustaa nykypäivän modernia pohjalaistaloa parhaimmillaan. Siinä on yhdistelty hyvällä tavalla vanhojen hirsirakenteisten pohjalaistalojen parhaita ominaisuuksia ja tämän päivän modernia asumista. Valintaraadin muodostivat Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n puheenjohtajisto ja toimitusjohtaja.
Osuuskunta Suomen Asuntomessujen ja RKL:n yhteistyö on alkanut jo vuonna 1990. Yhteistyö on näkynyt esimerkiksi RKL:n hoitamana Rakentamisen neuvontaosastona Asuntomessuilla RKL:n paikallisten yhdistysten toimesta. Rakennusneuvontapiste järjestettiin viime kesän Asuntomessuilla Etelä-Pohjanmaan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL:n jäsenten toimesta.
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...