Rakennustaito
12.3.2025
Uuteenkaupunkiin on noussut kunnianhimoinen uudisrakennus. Wintterin uimahalli avattiin yleisölle helmikuun alussa, ja talvilomaviikon jälkeen peruskoululaiset ja lukiolaiset siirtyivät uusiin koulutiloihinsa. Tilojen käyttöönotto jatkuu vaiheittain aina elokuuhun saakka. Loppukesällä päiväkoti aloittaa uudisrakennuksessa, vanha koulu ja uimahalli on purettu ja uusi pysäköintialue on valmis.
Monitoimijataloksi luonnehdittu rakennus on kaupungin kaikkien aikojen suurin investointi. Se toteutettiin elinkaarimallilla. Talon rakentanut SRV vastaa kiinteistön kunnosta ja ylläpidosta ensimmäiset 20 vuotta.
Wintterin pinta-ala on kaikkiaan 22 600 bruttoneliömetriä, josta liikuntatilojen osuus on 9 600 bruttoneliömetriä. Taloon on keskitetty perusopetuksen, lukion, varhaiskasvatuksen ja nuorisotoimen sekä liikuntapalveluiden, kansalaisopiston ja musiikkiopiston tilat, liikuntahalli sekä uimahalli.
Talon suunnittelussa otettiin huomioon erityisesti moninainen käyttäjäkunta ja sen toiveet. Tilaaja halusi, että tilat ovat esteettömät, muuntokelpoiset ja mahdollistavat joustavasti laajan yhteiskäytön. Monitoimijatalon on suunnitellut Arkkitehdit von Boehm-Renell Oy.

A-energialuokkaan kuuluvan uudisrakennuksen lämmitys ja jäähdytys on toteutettu pääosin maalämmöllä, joka otettiin käyttöön jo työmaalla. Katolle asennettu aurinkosähköjärjestelmä kattaa osan kiinteistösähkön tarpeesta. Energiankulutusta vähentää myös se, että rakennus on syvärunkoinen ja kompakti eli ulkoseinien osuus on suhteellisen pieni.
Sisäilman laatua valvotaan tekoälyyn pohjautuvalla järjestelmällä, joka seuraa kiinteistön järjestelmien toimivuutta.
Uimahallissa suihkujen ja altaiden jätevedestä sekä ilmanvaihdosta otetaan lämpö talteen uudelleenkäytettäväksi.
Wintterin rakentaminen käynnistyi purkutöillä tammikuussa 2022, ja purkutöitä riittää myös hankkeen loppusuoralla. Alueelta louhittiin yhteensä 80 000 irtokuutiometriä kalliota, jota uudelleenmurskattuna käytettiin täyttömaana. Rakennuksen perustusvaiheessa oppimistiloihin asennettiin 3 000 betonielementtiä. Yhteensä betonia kului 11 600 kuutiometriä.
Monitoimijatalon rakennusinvestointi on 62 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi kaupungille on kertynyt kustannuksia muun muassa väistötiloista sekä kaluste- ja laitehankinnoista. Elinkaarimallin mukainen 20-vuotinen palvelusopimus maksaa kaupungille 28 miljoonaa euroa.
Teksti Martti Ristimäki Kuva SRV
Karhulan keskustassa Kotkassa yli 100 vuotta toiminut koulukiinteistö laajenee entisen linja-autoaseman sijoille. Uudisrakennuksen valmistuttua keskus kokoaa tiloihinsa kolmen koulun oppilaat sekä kirjaston. Tontilla sijaitsevaa Kivikoulua peruskorjataan. Suljettu puinen koulurakennus säilyy...
Entinen öljysataman alue Helsingin Kruunuvuorenrannassa on muuttumassa vähähiiliseksi asuinalueeksi. Merivedestä talteen otettu lämpö, maan alle sijoitettu lämpövarasto ja pitkään elinkaareen tähtäävät materiaalivalinnat osoittavat, millaisilla ratkaisuilla kaupunkien tulevaisuus...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu,...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...