Rakennustaito
26.5.2020
Valtiotieteen maisteri, LKV Maria-Elena Ehrnrooth (45) on nimitetty Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Uuteen toimeen Maria-Elena Ehrnrooth siirtyy 3.8. Kiinteistövälitysalan Keskusliiton toimitusjohtajan tehtävästä.
”Olen otettu, että 115-vuotias kunniakas järjestö osoitti luottamusta. Tämä on minulle uusi näkökulma kiinteistö- ja rakennusalan kenttään. Odotan innolla rakennusmestarien työhön tutustumista myös käytännön tasolla”, Ehrnrooth iloitsee.
Ehrnrooth on nykyisen työnsä kautta jo tuttu kiinteistö- ja rakennusalan rinnakkaisjärjestöille, ja hän on mukana muun muassa KIRA -johtoryhmässä.
”Perinteillä on arvonsa, ja RKL on kunniakas esimerkki suomalaisesta ammattiosaamisesta. Järjestökenttä on kuitenkin muutoksessa, ja toiminnan on puhuteltava myös aktiivi-ikäisiä, joiden vapaa-ajasta käydään kovaa kilpailua.”
RKL:n hallituksen puheenjohtaja Ari Autio on iloinen alkavasta yhteistyöstä.
”Ajat muuttuvat ja järjestön täytyy vastata ajan tuomiin muutoksiin sekä haasteisiin. Ehrnrooth on taitava verkostoituja ja hänellä on innostava ote asioiden kehittämiseen ja uudistamiseen. Uudesta toimitusjohtajasta järjestömme saa loistavan muutoksentekijän”, Autio summaa.
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...