Rakennustaito
RT 05/2016 | 28.10.2016 | Päivitetty 21.12.2016
Pyhännällä sijaitseva puuelementtirakenteiden toimittaja Lapwall on käynnistänyt yli 30 miljoonan euron investointiohjelman. Summasta noin 15 miljoonaa euroa kohdistuu Pyhännälle, jonne Lapwall rakentaa uutta tuotantotilaa 25 000 neliömetriä. Investointien avulla tuotannon automaatioasetta nostetaan merkittävästi. Tuotannon volyymi Pyhännän tehtaalla kolminkertaistuu uusien investointien myötä.
LapWall on viisitoistakertaistanut liikevaihtonsa neljässä vuodessa. Kuluvan vuoden aikana yritys on työllistänyt jo 70 uutta henkilöä. Yrityksen vuoden 2016 liikevaihdon ennakoidaan olevan noin 32 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä viennin osuus myynnistä on yli 20 prosenttia Lappwallin liikevaihdosta. Tärkeimmät vientikohteet ovat Ruotsi, Norja ja Saksa.
LapWall Oy:n LEKO®-elementtiratkaisu tarjoaa vaihtoehdon betonista ja pitkästä puutavarasta rakentamiselle.
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mittaluokan aurinkopuistoja asennetaan nyt paljon. Toimialajärjestö Suomen uusiutuvat ry:n (ent. Tuulivoimayhdistys) mukaan aurinkovoimaloiden rakentaminen jatkuu vilkkaana tänä vuonna. Tuuli- ja aurinkovoiman...
Lahdessa rakenteilla olevan Fazerin suklaatehtaan ulkovaippa valmistui loppukeväästä. Rakennustöiden painopiste siirtyy laiteasennuksiin. Tehtaan rakennustyöt valmistuvat syksyllä 2027, jolloin alkavat laitteiston koeajot. Normaali tuotanto käynnistyy vuonna 2028. Suklaatuotannon...
Suomen taloudessa ja vähän rajoitetummin myös rakentamisessa näkyi merkkejä käänteestä parempaan viime syksynä ja talvena. Sitten – jälleen kerran – talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi. Rakennusteollisuus RT:n tämänkeväinen suhdannekatsaus toteaa, että kasvu...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...
Lahdessa rakenteilla olevan Fazerin suklaatehtaan ulkovaippa valmistui loppukevä...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...