Rakennustaito
29.11.2018
Puukerrostalohankkeiden määrä on kasvanut viime vuodesta, kertoo ympäristöministeriön tilaama selvitys. RTS:n kunnille aiemmin teettämän kyselyn mukaan puukerrostalojen määrän arvioidaan tuplaantuvan vuosina 2018–2020.
Suomessa on nyt rakenteilla tai suunnitteilla yhteensä 51 puukerrostalohanketta. Näistä varmasti toteutuvia on 10, todennäköisiä 28 ja mahdollisia 13. Viime vuonna vastaava kokonaisluku oli 40 hanketta. Jos kaikki varmat ja todennäköiset hankkeet toteutuvat, puukerrostaloasuntoja on tulossa Suomeen lähivuosina lisää jopa yli 6 000 kappaletta. Tässä luvussa eivät ole mukana kaksikerroksiset kerrostalot.
Suomen korkein puukerrostalohanke on käynnissä Joensuussa. 14-kerroksisen opiskelijoille suunnattu puukerrostalo valmistunee syksyllä 2019.
Turun Linnanfälttiin taas rakentuu 2020-luvun alkuvuosina useita 2–5-kerroksisia puukerrostaloja noin 1 500 asukkaalle. Vaasassa on käynnissäkaksiosaisen massiivipuurakententeisen innovaatiokeskuksen rakentaminen. Ensimmäisen osan pitäisi valmistua jo tämän vuoden loppuun mennessä.
Muita varmoja puukerrostalohankkeita rakentuu tai on suunnitteilla Kirkkonummelle, Turun Pernoon, Nurmekseen, Nurmijärvelle, Rovaniemelle, Uuteenkaupunkiin ja Vesilahdelle.
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...