Jari Kostiainen
31.7.2019 | Päivitetty 1.8.2019
Tämän vuoden valinta on ajaton ja aikaa kestävä nuoren parin koti, jonka toimiva rakenne sai kiitosta. Rakennuttaja Juho Laurilan ja Tanja Gorborenkon tarkoituksena oli rakentaa ajaton ja nykyaikainen koti.
Raati arvosti valinnassa hyvää rakennusteknistä toteutusta. Puun käyttöön oli panostettu paljon, kokonaisuus on taitavasti suunniteltu ja rakentamisen viimeistelyyn on panostettu. Talon energiatehokkuusluokka on A.
Talon pohjaratkaisu oli valitsijoiden mieleen, lopputulos on varsin asumismyönteinen. Messujen aluevalvonnan mukaan rakentamisajan hyvään työnjohtoon oli paneuduttu, jonka lisäksi työturvallisuus oli johdettu harvinaisen ansiokkaasti.
Rakennuttaja on vahvasti tiennyt mitä haluaa, ja talosta on syntynyt rakennuttajansa näköinen koti. Tiloja on selvästi mietitty käytön kannalta, jonka lisäksi suunnittelussa on huomioitu oivasti hyvät tekniset ratkaisut. Arjen luksusta tarjoaa muun muassa ”walk-in-closet” -tyyppinen vaatehuone.
Ekologinen puu valikoitui talon pintaratkaisuksi luonnollisesta syystä. Juho Laurila tekee työtä metsäalalla.
”Halutiin pitää talo ja sen perusratkaisut simppelinä. Kaukolämpöön päädyttiin, koska se vie vähän tilaa ja on helppokäyttöinen”, Juho Laurila tunnelmoi elämänsä ensimmäistä talohanketta.
Mallikohteen valinta perustuu RKL:n rakennusasiantuntemukseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön Suomen Asuntomessujen kanssa. Yhtenä raadin perusteena oli se, että kohde on nimenomaan rakennusteknisesti hyvin suunniteltu ja toteutettu.
RKL haluaa edistää suomalaista laadukasta rakentamista. Kohteen viimeistely on kokonaisuudessaan huippuluokkaa.
”Valinta on aina haastava. Myös tänä vuonna Kouvolan messualueella on useita hienosti toteutettuja kohteita. Tällä kertaa valinnan painotuksessa on kiinnitetty huomiota talon käytettävyyteen ja sen hyvään tekniseen toteutukseen”, RKL:n puheenjohtaja Ari Autio kertaa valintaprosessia.
Palkinnon pariskunnalle luovutti RKL:n 3. puheenjohtaja Jukka Lintunen.
Keskustelutilaisuudessa tupa täynnä
Lisäksi päivän aikana RKL oli järjestämässä yhdessä Suomen Asuntomessujen kanssa AsukasAreenalla keskustelutilaisuuden. Aiheena oli paljon keskustelua herättänyt painovoimainen ilmanvaihto:
” Painonvoimainen ilmanvaihto – uhka vai mahdollisuus? ”
Keskustelua johti tv:stä tuttu Perttu Sirviö. Paneelissa tiukkoihin kysymyksiin vastasivat huippuasiantuntijat TkL Mika Vuolle (Equa Simulation Finland Oy) ja Leino Kuuluvainen (LK Energiaratkaisut Oy) – lisäksi paneelissa on RKL:n rakentamisasiantuntija Jari Harju.
Katso Asuntomessujen tuottama striimi tilaisuudesta:
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...