Rakennustaito
29.11.2018
Asuinkerrostalojen korjausrakentamisen teknistä ja käyttäjälähtöistä laatutasoa nostavaa Renovation leap -hanketta testataan Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka), Kojamo Oyj:n ja Lahden talot Oy:n korjauskohteissa Helsingissä ja Lahdessa.
Korjausrakentamiseen haetaan uusia menetelmiä, joilla varmistetaan asukkaille miellyttävämmät mutta myös kustannustehokkaammat remontit. Hyviksi havaitut ja koekohteissa testatut korjausrakentamisen mallit halutaan saada myös tavallisten taloyhtiöiden käyttöön. Korjaushankkeen pakollisiin toimenpiteisiin nivotaan asumista uudistavia ratkaisuja.
Hanke on osa isompaa Smart&Clean-kokonaisuutta, joka tavoittelee Helsingin seudusta ja Lahdesta ympäristöpositiivisen rakentamisen edelläkävijöitä. Hanketta rahoittavat Uudenmaan liitto, Helsingin kaupunki, Smart&Clean-säätiö sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Teknologian tutkimuskeskus VTT koordinoi hanketta ja Motiva on mukana viestinnässä.
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta ai...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...