Rakennustaito
RT 06/2015 | 11.12.2015 | Päivitetty 11.12.2015
Universumin Ammattilaiset -tutkimuksen mukaan Kone on halutuin työnantaja tekniikan alan korkeakoulutettujen ammattilaisten keskuudessa. Myös viime vuonna se oli ykkösenä.
Konsultti- ja suunnittelutoimisto Ramboll nousi tutkimuksessa sijalle 13. Viime vuonna sen sijoitus oli 15.
Rakennusliikkeistä halutuin oli YIT. Sen sijoitus tutkimuksessa oli 14. Viime vuonna sen sijoitus oli sama. Skanska sijoittui tutkimuksessa sijalle 23. Viime vuonna sijoitus oli 24. Lemminkäisen sijoitus oli 29. Viime vuonna Lemminkäinen oli nousija sijalla 26.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 12 380 yliopisto- ja korkeakoulutettua ammattilaista 40 yliopistosta.
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...