Rakennustaito
24.11.2021
Rakennusala on yksi tärkeimmistä toimijoista ilmastonmuutoksen hillinnässä. Rakennusten osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on 32 prosenttia ja hiilidioksidipäästöistä 30 prosenttia. Esimerkiksi Helsingin kasvihuonekaasupäästöistä yli puolet eli 56 prosenttia aiheutuu rakennusten lämmityksestä. Lisäksi rakentaminen kuluttaa 50 prosenttia maailman raaka-aineista ja tuottaa jätteestä noin 40 prosenttia.
Rakennetussa ympäristössä tehtävillä toimenpiteillä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka ilmastonmuutosta saadaan hillittyä ja kuinka siihen sopeudutaan parhaiten. Ennen kaikkea kysymys on siitä, millainen rakennettu ympäristö jää tuleville sukupolville. Suunnittelemme ja rakennamme nyt niitä rakennuksia, joita käyttävät ihmiset, jotka eivät ole vielä edes syntyneet.
KIRA-kasvuohjelman valmistelu lähti liikkeelle juuri näistä asioista. Valmistelussa tunnistettiin kolme tärkeää pääteemaa: vihreä siirtymä, tuottavuus ja digitalisaatio sekä arvonluonti läpi elinkaaren. Näiden pääteemojen alta löydettiin 13 kasvualuetta. Valmistelutyössä kysyttiin vastaajajoukolta näiden kasvualueiden kiinnostavuudesta ja vaikuttavuudesta sekä tiedusteltiin yritysten halukkuutta investoida kyseisiin teemoihin. Kaikki 13 kasvualuetta ovat yritysten mielestä liiketoiminnallisesti kiinnostavia. Mikä parasta, yritykset aikovat investoida niihin.
Vihreän siirtymän kannalta on tärkeää rakentaa ja korjata rakennuksia vähäpäästöisiksi. Lisäksi itse rakennustyömaan pitää olla vähäpäästöinen, pian jo täysin päästötön. Työmaan päästöjä ei usein tule ajatelleeksi, mutta se on merkittävä päästölähde. Pelkästään pääkaupunkiseudun rakentamisen päästöt vastaavat muutaman ison hiilivoimalan päästöjä.
Vihreään siirtymään liittyy oleellisesti myös työmaan tehokkuuden parantaminen. Tehokkuuteen liittyy aina myös hukan pienentäminen: vähennetään ajan- ja materiaalihukkaa eikä haaskata energiaa. Samalla syntyy kustannussäästöjä. Digitaalisuus – parempi reaaliaikainen tilannekuva siitä, mitä työmaalla tapahtuu – on varmasti yksi askel kohti parempaa. Paljon on kuitenkin tehtävää myös siinä, että osaamme suunnitella ja toteuttaa rakentamisen mahdollisimman sujuvasti. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se on usein haastavaa. Joukkuepeli on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, sillä hyvä tiimityöskentely tuottaa lähes aina parempaa laatua, joka puolestaan korreloi usein hyvään taloudelliseen tulokseen.
Hyvä laatu puolestaan saa asiakkaan ja loppukäyttäjän tyytyväisiksi. Pystymme tuottamaan arvoa asiakkaallemme. Koska rakennukset ja infra ovat pitkäikäisiä, on tärkeää huomioida myös koko elinkaari: miten rakentamamme rakennukset toimivat tehokkaasti pitkälle tulevaisuuteen ja ennen kaikkea muuntuvat uusiin tarkoituksiin.
Teknologian kehittyminen mahdollistaa sekä laadun parantamisen että pienemmät päästöt. Samaan aikaan on kuitenkin muistettava, että rakennamme ihmisille ja ihmisten kanssa. Winston Churchillin sanoin ”Me muokkaamme rakennettua ympäristöä, jonka jälkeen se muokkaa meitä.”
Miimu Airaksinen on SRV:n kehitysjohtaja, joka on hurahtanut elinkaariviisauteen, uskoo fiksuihin kaupunkeihin ja tykkää teekkarihuumorista.
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...