Rakennustaito
17.9.2015 | Päivitetty 13.9.2016
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt VTT Expert Service Oy:n ja FISE Oy:n henkilösertifioijiksi, jotka jatkossa sertifioivat asiantuntijat terveydensuojelulaissa tarkoitetuille rakennusterveysasiantuntijalle, sisäilma-asiantuntijalle ja kosteusvaurion kuntotutkijalle.
VTT sertifioi rakennusterveysasiantuntijat ja sisäilma-asiantuntijat ja FISE kosteusvaurion kuntotukijat. Pätevät asumisterveyden asiantuntijat ovat ensisijaisesti terveydensuojeluviranomaisten apuna silloin, kun selvitetään rakennuksissa esiintyviä terveyshaittoja. Jatkossa kuka tahansa voi löytää pätevän asiantuntijan julkisesta rekisteristä.
Henkilösertifikaatin saaminen edellyttää sitä, että asiantuntija käy sertifikaattiin kelpaavan koulutuksen tai muuten osoittaa pätevyytensä tehtävään esimerkiksi aiemmin hankitulla koulutuksella ja työkokemuksella.
Sosiaali- ja terveysministeriö valvoo henkilösertifioijien toimintaa ja toimii sertifiointijärjestelmässä viranomaisena. Henkilösertifioijat vastaavat sertifioinnista ja rekisterin ylläpitämisestä, hyväksyvät koulutuksen järjestäjät ja käsittelevät muun muassa valitukset.
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...