Rakennustaito
12.12.2018
”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennustyömaiden kokemattomista mestareista.
Rakentamisen laadusta käydään kiivasta keskustelua. Helsingin Sanomat lähti valvojan matkaan kerrostalotyömaalle, jonka laatua Ari Tallberg vahtii.
Helsingin Sanomat kirjoittaa 11.12.2018 laajassa artikkelissaan valvojan päivästä: Lue koko juttu tästä.
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta ai...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...