Rakennustaito
RT 04/2017 | 8.9.2017
Helsinki-Vantaan uusin laajennusosa otettiin heinäkuussa käyttöön historiallisesti merkittävänä päivänä. Tismalleen samana päivänä 65 vuotta sitten, 10.7.1952, vietettiin Helsingin lentoaseman avajaisia Suomen ja Olympialippujen liehuessa Seutulan aurinkoisessa kesäsäässä.
Kakkosterminaalin eteläkärkeen valmistunut uusi laajennusosa palvelee muun muassa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan matkustavia. Uudisosa tarjoaa yli 8 300 neliötä lisätilaa matkustajille, kolme uutta laajarunkokoneen matkustajasiltaa ja Suomen ensimmäisen lentokenttäliukukäytävän.
Uusi eteläsiiven laajennus on osa Finavian kehitysohjelmaa. Suomalaisuus näkyy uudessa eteläsiivessä materiaaleissa ja kalusteissa. Esimerkiksi seinät on pinnoitettu kotimaisella joko vaalealla, luonnonvärisellä tai mustaksi petsatulla puuviilulla. Viilun on valmistanut lappeenrantalainen CWP.
Kaikkiaan terminaalia laajennetaan 103 000 neliömetrillä. Lisätilojen rakentaminen ja käyttöönotto, uusien palvelujen lanseeraus ja matkustuksen sujuvoittaminen tapahtuvat vaiheittain vuoteen 2020 mennessä.
Kehitysohjelman seuraava merkittävä etappi on keskusaukion käyttöönotto vuoden 2019 alussa. Keskusaukiosta tulee koko laajennuksen sydän, jonka kautta kaikki kaukolentojen matkustajat lähtevät ja saapuvat lennoiltaan.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...