Rakennustaito
23.11.2020
Helsingin kauppakorkeakoulun entisen päärakennuksen peruskorjaus valmistui loppusyksystä. Aalto-yliopisto Töölön tilat ovat vuoden 2021 alusta pääosin Aalto University Executive Education Oy:n eli Aalto EE:n käytössä. Osa tiloista vuokrataan ulkopuolisille toimisto-, ravintola- ja tapahtumakäyttöön.
Remontin linjana oli jossain määrin palauttaa rakennuksen tiloja lähemmäksi alkuperäistä 1950-luvun henkeä. Talotekniikka uusittiin perusteellisesti, ja vuonna 1950 valmistuneen arvorakennuksen energiatehokkuutta kohennettiin. Lämmitysjärjestelmä, käyttövesiverkosto ja viemärit uusittiin, ilmanvaihtokoneiden säädettävyyttä parannettiin ja huonekohtainen jäähdytys toteutettiin kaukokylmän avulla. Kiinteistöautomaatio- ja energianhallintajärjestelmä hyödyntää uusinta teknologiaa.
Äänieristystä parannettiin monin tavoin. Rakennuksen kaikki ikkunat kunnostettiin.
Julkisivun reliefin jälkeen arvorakennuksen toiseksi kuuluisin osa on komea juhlasali, jonka ilmettä palautettiin lähemmäksi 1950-luvun henkeä.
Keltatiilinen julkisivu, jota koristaa eri alojen ammatinharjoittajia kuvaava Michael Schilkinin keramiikkareliefi, säilytettiin entisellään. Pääoven edustan piha Runeberginkadun laidalla palautettiin 1950-luvun tyyliseksi tuon ajan tyypillisin istutuksin.
Päärakennus oli valmistuessaan huomattava ponnistus ja taidonnäyte. Hanke symbolisoi jälleenrakennuskauden tulevaisuudenuskoa. Rakentamista rahoitettiin monin tavoin, muun muassa säännöstelykaudella himoittujen tuontielintarvikkeiden verottomilla myyntituloilla.
Peruskorjauksen pääurakoitsijana toimi Fira ja talotekniikkaurakoitsija oli Caverion.
Aalto-yliopisto myi aiemmin lähistöltä punatiilisen Chydenia-rakennuksensa rahastoyhtiölle. NCC:n urakoima peruskorjaus valmistui viime kesänä. Päävuokralainen on nyt Helsingin Aikuisopisto.
Kuvat Mikael Lindén
Turun Ratapihan Kehitys Oy ja SRV Yhtiöt Oyj solmivat marraskuun alussa kehitysvaiheen yhteistoimintasopimuksen monitoimiareenan kiinteistökokonaisuuden kehittämisestä ja rakentamisesta uuteen Ratapihan kaupunginosaan Turun keskustan laidalla. Areenan yhteyteen suunnitellaan...
Etätöiden lisääntyminen näkyy toimistojen käyttöasteen laskuna. Uusien vuokralaisten löytäminen vanhaan toimistotaloon vaikeutui jo ennen koronapandemiaa – aivan kuten rakennemuutos on jo pitkään tyhjentänyt teollisuushalleja. Monet vuokralaiset haluavat käyttöönsä aina...
Pääkaupunkiseudulle on tulossa jälleen suuri infratyömaa ja uusi raideliikenneyhteys. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa pikaraitiotiehankkeen. Sen suunnittelu jatkuu vielä, ja tänä syksynä odotetaan puolestaan valtiolta hankkeen toteutuksen kannalta ratkaisevaa päätöstä...
Turun Ratapihan Kehitys Oy ja SRV Yhtiöt Oyj solmivat marraskuun alussa kehitys...
Etätöiden lisääntyminen näkyy toimistojen käyttöasteen laskuna. Uusien vuokral...
Uusia tuulivoimaloita rakennetaan Suomen mantereelle edelleen vilkkaasti, mutta...