Rakennustaito
11.3.2022 | Päivitetty 6.4.2022
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL on rakennustuotannon asiantuntijoiden liitto. Toimintamme näkyy niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin perinteisenä järjestötoimintana, missä jäsenyhteisömme oppii ja virkistyy kollegoidensa kanssa. Liittotasolla teemme tämän lisäksi työtä kovan edunvalvonnan parissa. Pidämme huolta siitä, että lainsäädäntö antaa jäsenistöllemme parhaat mahdolliset edellytykset toimia ammatissaan Suomea rakentamassa.
Hyvä esimerkki RKL:n onnistuneesta edunvalvonnasta on ollut menestyksekäs kamppailu siirtymäsäännösten säilyttämisestä vanhan teknikkotason koulutuksen saaneille rakennusmestareille. Saimme vältettyä sen kohtalon, jonka vanhan insinöörikoulutuksen käyneet kokivat: he eivät kelpaa julkisen sektorin tehtäviin eikä heidän ole mahdollista saada virallista todistusta hakiessaan tehtäviin muualla EU:ssa.
Työmme tällä saralla on jatkunut maankäyttö- ja rakennuslain uudistusprosessin yhteydessä. Lausunnossamme kiinnitimme huomiota siirtymäsäännösten puuttumiseen joissain lakikohdissa. Jos nämä kohdat olisivat menneet huomiotta läpi, vaarana olisi ollut, että vanhempia rakennusmestareita ei olisi enää hyväksytty poikkeuksellisen vaativiin tehtäviin. Näin olisi menetetty valtava määrä sellaista viisautta, pätevyyttä ja osaamista, mistä rakennuksilla on huutava pula.
Työvoimapula rakennusalalla on tosiasia. Kaikkia työnjohtajia tarvitaan, ja heitä kiskotaan eläkkeeltä takaisin työmaille. Tämä on hyvä asia. Nämä vanhat osaajathan ovat maailman parhaita työnjohtajia suomalaisilla työmailla. Tärkeää on myös turvata uusien rakennusmestarien ja insinöörien laadukas ja laaja tuotanto ammattikorkeakouluissa. Äänemme on kuultu, ja rakennusmestarikoulutus käynnistyi viime vuonna Rovaniemellä, ja Jyväskylässä koulutus aloitetaan vuonna 2023.
RKL:n tuki jäsentensä ammatilliseen kehittymiseen alkaa koulun penkiltä. Teetimme E2 Tutkimuksella selvityksen opintojen keskeyttämisestä, joka on huolestuttavan korkealla tasolla ammattikorkeakoulujen rakennusmestari- ja insinöörilinjoilla. Vastaamme osaltamme huutoon tarjoamalla opiskelijoille tukiopetusta ja käymällä keskusteluja koulujen kanssa tilanteen parantamiseksi.
Mikael Åhl
Vt. toimitusjohtaja
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...