Rakennustaito
18.4.2018
Rakennusliiton torstaina alkava lakko sulkee seitsemän yrityksen valmisbetonin ja betonielementtien tuotannon käytännössä lähes kuukaudeksi. Lakossa olevien yritysten tuotanto vastaa reilusti yli puolta elementtien ja lähes kahta kolmannesta valmisbetonin tuotannosta. Lakko vaikuttaa kuitenkin laajalti koko rakentamiseen.
Lakon seuraukset rakentamiselle ovat kohtalokkaat. Runkovaiheessa olevien rakennusten aikataulut sotkeutuvat ja lakko aiheuttaa huomattavasti lakkopäivien määrää suurempia viipeitä valmistumiselle. Betonituotannon kapasiteetin käyttöaste on muutenkin huipussaan eikä viipeitä saada kiinni moneen kuukauteen.
”Rakennusteollisuus on tarjonnut samantasoista palkkaratkaisua kuin miljoona yksityisen sektorin palkansaajaa on jo hyväksynyt. Rakennusliitto haluaa rikkoa yleisen linjan. Rakennusliiton julkisuudessakin esittämät puheet työnantajien heikennysesityksistä ovat pelkkää propagandaa. Kyse on puhtaasti rahasta”, Rakennusteollisuus RT ry:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari sanoo.
Sovittelijan johdolla käydyissä neuvotteluissa tapahtui tänään hienoista edistymistä, mutta edellytyksiä sovintoesityksen antamiselle ei ollut. Osapuolet jatkavat kuitenkin keskusteluja torstaina 19. huhtikuuta.
”Rakennusliitto on tähän saakka tarjonnut työnantajalle vain yhtä vaihtoehtoa: suostumista muihin palkansaajiin verrattuna kaksinkertaisiin palkankorotuksiin.”
”On hyvin vaikea ymmärtää, miksi kovapalkkaisille rakennusmiehille pitäisi maksaa lähes kaksi kertaa suuremmat palkankorotukset kuin muilla teollisuuden aloilla tai esimerkiksi matalamman palkkatason naisvaltaisilla aloilla.”
Lakkoon osallistuu reilusti yli tuhat työntekijää, mutta lisäksi rakennusliikkeet joutuvat jalkauttamaan tuhansia rakennustyöntekijöitä, joiden työ estyy ja joiden palkanmaksu joudutaan sen vuoksi keskeyttämään.
Työpaikoilta kuuluu jo huolestuttavia viestejä Rakennusliiton toimitsijoiden ja luottamusmiesten toiminnasta, kun työhaluisia ja lakkoon haluttomia painostetaan osallistumaan lakkoon.
”On valitettavaa, että osa toimitsijoista ja luottamusmiehistä on valmis heittämään romukoppaan sivistyneet toimintatavat ja palaamaan vuosikymmenten takaisiin käyttäytymismalleihin. Jokaisella on vapaassa demokratiassa oikeus osallistua tai olla osallistumatta lailliseen lakkoon ilman että hänet leimataan julkisesti.”
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...