Rakennustaito
RT 01/2017 | 16.2.2017
Rakennusyritykset ovat sopeutuneet kysynnän äkilliseen kasvuun käyttämällä aliurakointia selvästi aiempaa enemmän. Ulkomaalaisten osuus työvoimasta ei kuitenkaan ole enää kasvanut. Se on jopa pienentynyt talonrakentamisessa kaikilla alueilla ja pysytellyt ennallaan infrarakentamisessa. Tiedot käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n työvoimakyselystä.
Kapasiteettia on saatu nopeasti lisättyä aliurakoinnin avulla. Talonrakentamisessa oman työvoiman osuus on vähentynyt 21 prosenttiin ja infrarakentamisessa 45 prosenttiin.
Järjestäytyneiden pääurakoitsijoiden talonrakennustyömailla keskimäärin joka neljäs työntekijä on Uudellamaalla ulkomaalainen, kun kolme vuotta aiemmin ulkomaalaisia oli joka kolmas. Muualla Suomessa ulkomaalaisten osuus on laskenut kymmenestä viiteen prosenttiin. Infrarakentamisessa keskimäärin joka kymmenes työntekijä on ulkomailta. Osuus on suurempi Uudellamaalla ja pienempi maakunnissa.
Teksti Sirkka Saarinen
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talonrakennusalan ammattilaista aloitti kouluttautumisen infra-alan tehtäviin työn ohessa. Yhdeksän kuukauden pituinen koulutus alkoi syyskuun ensimmäisellä viikolla intensiivisellä perehdytysjaksolla. Opintojaksoja...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen syyskuun alussa, kun satamaradan siirto käynnistyi. Turun rautatieasemalta Turun linnan ohi matkustajasatamaan kulkeva yhteys korvataan nyt rakennettavalla läntisemmällä ratayhteydellä, joka koukkaa...
Hallitus linjasi budjettiriihessään syyskuun alussa, miten jatketaan hanketta aiheettomien valitusten ehkäisemiseksi eli niin sanotun valitustehtailun suitsimiseksi. Aihe on monin tavoin herkkä, koska valitukset usein viivästyttävät pahasti rakennushankkeita, mutta toisaalta...
Destian ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uudessa muuntokoulutuksessa 11 talon...
Matkustajasataman mittavat rakennustyöt Turussa etenivät uuteen vaiheeseen sy...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...