Rakennustaito
RT 04/2016 | 16.9.2016 | Päivitetty 19.12.2016
Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa ja uudistaa Luumäellä sijaitsevan P.E. Svinhufvudin kotimuseon. Rakennuksen nykyinen betonitiilikate ja sen alla oleva pärekatto puretaan. Aluskatteeksi tehdään uusi pärekatto ja sen päälle uusi tiilikate. Räystäille palautetaan rakennuksen arkkitehtuuriin alun perin kuuluneet kattokoristeet eli spiirat. Muuten rakennuksen ulkonäkö säilyy entisellään.
Museohuoneiden värimaailma toteutetaan vanhojen valokuvien ja väritutkimuksien perusteella. Myös Kotkaniemen puutarha palautetaan pääpiirteissään 1930-luvun asuun.
Rakennusten ja puutarhan restaurointi valmistuu syksyllä 2017. Museo on tarkoitus avata yleisölle keväällä 2018. Peruskorjauksen kustannukset ovat 2,3 miljoonaa euroa.
Rakennusurakoitsija on LMK Lappeenranta Oy, LVI-urakoitsija Mäntyharjun LVI Oy ja sähköistyksen toteuttaa Etelä-Saimaan Sähkötyö Oy. Ikkunankorjauksesta ja restaurointitöistä vastaa Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini.
Teksti Sirkka Saarinen, kuva Tuomas Uusheimo
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...