Rakennustaito
RT 06/2015 | 11.12.2015 | Päivitetty 19.12.2016
Rakennusmestarin ammatti on vanha taito. Ammatista on aina osattu olla ylpeitä. Suomessa rakennusmestarit ovat vaikuttaneet muuhunkin kuin pelkästään rakennettuun ympäristöön.
Vahvasti ovat mestarit olleet vuosien saatossa rakentamassa myös yhteisöään: on avustettu kulttuuria, autettu urheiluseuroja, rakennettu eri yhteisöille kokoontumispaikkoja – mestarit ovat olleet läsnä paikkakunnillaan.
Ihmisellä on ammatillinen identiteetti, kun hän tuntee itsensä henkilöksi, jolla on ammatin vaatimat tiedot, taidot ja vastuu. Ammattilainen on tietoinen resursseistaan, mutta myös omista rajoituksistaan.
Kun RKL perustettiin 110 vuotta sitten, Suomi ei ollut edes itsenäinen. Olimme suuriruhtinaskunta osana Venäjää. RKL:n historiaa lukiessa käy selväksi, että varsin seesteistä aikaa ei eletty tuolloinkaan.
Yhteiskunnan ympäristötekijät olivat jäsentymättömiä, oltiin tyytymättömiä olemassa olevaan. Ammatti ja ammattitaito yhdistivät. Näin on myös tänään: Suomi, Eurooppa, koko maailma etsii tällä hetkellä tasapainoa, eheämpää yhteiseloa.
RKL on yhdistänyt ammattilaisia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti 110 vuotta. Liittomme tehtävä on ymmärtää, että yhtenäisyydessä on voimaa. Me haluamme tuntea vastuumme ja olla siitä ylpeitä.
Ammatti-identiteetti on mielestäni sitä, että samalla kun me rakennusmestarit kehitämme taitojamme ja samaistumme ammattiryhmämme normeihin ja etiikkaan, yhteisömme merkitys kasvaa tietoisuudessamme. Yhteiset arvot ohjaavat toimintaamme nyt ja jatkossa.
Olen joskus pohtinut, että ihminen on elossa niin kauan kuin jaksaa oppia päivittäin. Varsinkin nyt, kun moderni työelämä hakee entistä enemmän ammattilaisia, joilla on kyky ja halu oppia jatkuvasti.
RKL on aina kouluttanut jäseniään. Väitän, että yhteisöämme väkevimmin kiinni pitävä liima on nimenomaan koulutus, tiedon jakaminen ja sitä kautta vahvempi ammattiosaaminen ja ammatti-identiteetti.
Ihmisillä on myös aina ollut tarve kuulua johonkin ryhmään. Tänä syksynä on saatu lukea mediasta, että eri alojen ammattilaiset ovat liittyneet isosti eri ammattijärjestöihin. Niin Suomessa kuin kansainvälisesti eletään erikoisia aikoja. Turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Yksilö tarvitsee entistä vahvemmin oman ”seuransa”, jonka väriä halutaan tunnustaa.
RKL viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhliaan. Se on pitkä aika suomalaisessa rakentamisessa. Tarinassamme on voimaa, joka houkuttelee ammattilaisia. RKL:ssä koetut positiiviset muistot antavat toivoa ja elämänmakuista tartuntapintaa huomiseen – siitä on tehty RKL:n lupaus Sinulle.
Jari Kostiainen
P.S. Radio Helsingin hengessä: ”RKL ja olet ystävien seurassa!”
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...