Rakennustaito
RT 06/2015 | 11.12.2015 | Päivitetty 11.12.2015
Jopa noin 66 000:een 1960–1970-luvuilla rakennettuun asuntoon on tulossa remontti seuraavan viiden vuoden aikana. Korjauksiin investoitaisiin noin 2,7 miljardia euroa. Erityisesti suunnitteilla on putki-, julkisivu- sekä ikkuna- ja oviremontteja. Nämä tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä kyselytutkimuksesta.
Vastanneista kolme neljästä ilmoittaa, että heidän hallinnoimaansa kiinteistöön on suunnitteilla korjauksia. Näistä 76 % on tarkoitus toteuttaa viiden seuraavan vuoden aikana.
Noin 70 prosentilla vastanneista suunnitelmissa on putkiremontti tai muu talotekniikan uusiminen. Julkisivuremontti tai vesikaton korjaus on esillä yli puolessa vastauksista. Ikkunoiden tai ulko-ovien vaihtaminen on ajankohtaiseksi yli 30 prosentilla ja pihojen kunnostustoimenpiteitä kaavailee noin kolmannes. Lisäkerrosten ja hissin rakentamista suunnittelee noin kuusi prosenttia vastanneista.
”Valtaosa maamme lähiökerrostaloasunnoista on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla. Noin 570 000 kerrostaloasuntoa on välittömässä korjaustarpeessa. Tämä aiheuttaa sekä asunto-, että kiinteistöosakeyhtiöille nousevia kustannuksia tulevina vuosina. Se pakottaa myös suomalaisen rakennusteollisuuden kehittämään omaa toimintaansa”, sanoo neuvotteleva virkamies Reima Sutinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kyselyssä selvitettiin myös kiinnostusta puurakentamiseen, sillä puun käyttö korjausrakentamisessa on nykyisten määräysten mukaan mahdollista. Vastaajista 28 prosenttia ilmoitti olevansa kiinnostuneita puun käytöstä korjaus- ja lisäkerrosrakentamisessa.
”Vastaukset kertovat, ettei puun käyttömahdollisuuksia vielä tunneta perinteisten korjaustapojen rinnalla. Puu sopii hyvin lähiökerrostalojen julkisivujen energiakorjauksiin sekä lisäkerros- ja täydennysrakentamiseen”, toteaa Sutinen.
Kyselytutkimuksessa kartoitettiin 1960–1970-lukujen kerrostalojen korjaamisen todellista potentiaalia eli, kuinka paljon, millä aikavälillä ja mitä korjauksia taloissa todennäköisesti tehdään. Tutkimuksen kohteena olivat erityisesti kuntien omistamat vuokrataloyhtiöt Suomen kasvukeskuksissa ja suurimmissa kaupungeissa.
Kyselytutkimuksen suoritti kesällä 2015 työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy. Kyselyyn vastanneet olivat pääosin asunto-osakeyhtiöiden isännöitsijöitä, hallitusten puheenjohtajia ja jäseniä sekä muita kerrostalokiinteistöjä hallinnoivia henkilöitä. Kyselyyn vastasi 3 376 henkilöä.
Kyselyn loppuraportti löytyy työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelusta.
Teksti ja kuva Sirkka Saarinen
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...