Rakennustaito
11.12.2015 | Päivitetty 24.10.2016
Suomen suurimman kuntotarkastajan, Raksystemsin, toimitusjohtaja Marko Malmivaara opastaa MyyAsuntoni-verkkopalvelun blogikirjoituksessaan tunnistamaan hyvän kuntotarkastajan.
Malmivaaraa mukaan kuntotarkastajan tärkeimmät viisi ominaisuutta ovat:
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...