Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennusta.

Uudistusohjelma on edennyt loppuvaiheeseen. Projektinjohtourakkana toteutettavan uusimman hankkeen kehitysvaihet­ta seuraa useita rakennusvaihei­ta, joista tehdään päätökset myöhemmin. Kokonaisuuden arvo on yhteensä noin 600 miljoonaa euroa.

Kehitysvaihe jatkuu ensi kesään. Rakennuskokonaisuuden ensimmäisten lohkojen rakentaminen käynnistyy luultavasti ensi syksynä, ja viimeinen vaihe valmistuu arviolta vuonna 2032.
Uuteen rakennuskokonaisuuteen sijoittuu niin kutsutun kuuman sairaalan toimintoja, kuten esimerkiksi päivystys, tehohoito ja leikkaussalit.

Kokonaispinta-alaltaan tuleva M-rakennuskokonaisuus on noin 125 000 neliömetriä. Yhteensä uusia tiloja rakennetaan sairaalan uudistamisohjelman loppuvaiheessa noin 170 000 neliömetriä.

Teksti Martti Ristimäki kuva Työyhteenliittymä ManU