Rakennustaito
24.9.2025
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua törmäyskaidetta. Julkisivuun tulee myös näyttävä valaistus.
”Olemme rakentaneet hyvin erimuotoisia pysäköintitaloja, mutta emme koskaan lähellekään näin pitkää. Hangonsillan pysäköintitalosta tulee todella näyttävä varsinkin iltavalaistuksessa”, hanketta kuvailee Firan työpäällikkö Jyrki Latvala yhtiön tiedotteessa.
Pysäköintilaitokseen tulee 221 autopaikkaa.
Kevyenliikenteen sillalle ja pysäköintihallille riittää liikennettä, sillä sillan ja hallin viereen on tulossa monitoimiareena ja Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään-kampus, joita parhaillaan rakentaa SRV. Alueella sijaitsee myös Kipinä-lukio.
Teksti Martti Ristimäki kuva Fira
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihistoriallinen Seura, on julkaissut toisen kirjansa. Betox suomalainen torninosturi kertoo monelle rakentajalle tutusta kotimaisesta nosturista. Ensimmäinen nosturi, Betox 80/100 malli 025, valmistui vuonna 1968....
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uusi rakennuskanta ja uudistuotanto -tilasto sisältää muun muassa tiedot rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrästä. Lisäksi tilastoon kootaan rakennus- ja kesämökkikannan tiedot. Myös...
Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja...
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihisto...
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uu...
Rakennusyhtiöt ovat pitkään tehneet töitä tehostaakseen toimintaansa. Yksi tavoi...