Rakennustaito
16.9.2025
RKL:n mielestä rakennusala on kriittisessä tilanteessa. Se on yksi Suomen talouden kulmakivistä, mutta viime vuosina alaa on varjostanut kasvava haaste: osaavan työvoiman puute. Rakentamisen hiljaisina vuosina yhä useampi osaaja siirtyy ulkomaille töiden perässä – tai vaihtaa kokonaan toiselle alalle.
”Tämä kehitys on hälyttävää, sillä Suomessa tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa niin korjaus- ja kunnossapitotöihin kuin tuleviinkin rakennushankkeisiin”, muistuttaa RKL:n liittohallituksen puheenjohtaja Jukka Lintunen.
Erityisesti ammattitaitoisista työnjohtajista, projektipäälliköistä ja erikoisosaajista on pulaa. Siksi rakennusalan on varmistettava osaajien saatavuus jatkossakin. Se vaatii Lintusen mukaan niin veto- kuin pitovoimatyötäkin.
”Rakentaminen ei ole pelkkä kustannus, vaan investointi yhteiskunnan toimivuuteen. Sen pitää näkyä sekä päätöksenteossa että arjen työmailla.”
Yksi ratkaisu on pitkäjänteinen koulutuspolitiikka. Rakennusalasta on tehtävä näkyvä, arvostettu ja houkutteleva uravalinta.
”Pitää tuoda paremmin esille sitä, kuinka monipuolisia tehtäviä rakennusala tarjoaa. Tarjolla on muun muassa ympäristöhaasteiden ratkaisemista, vaativia suunnittelutehtäviä sekä monipuolisten projektien johtamista”, Lintunen listaa.
Myös teknologian nopea kehitys muuttaa osaamistarpeita, jolloin perinteinen koulutus ei välttämättä vastaa nykyisiä vaatimuksia.
”Oppilaitosten resursseja on lisättävä ja täydennyskoulutukseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön yritysten kanssa on panostettava nykyistä enemmän”, Lintunen vaatii.
Rakennusala tarvitsee osaajia nyt, mutta ennen kaikkea tulevaisuudessa. Nousukausi tulee väistämättä, ja ilman osaavia rakentajia ei synny koteja, kouluja, sairaaloita eikä infraa.
”Jos osaajat katoavat ulkomaille tai kokonaan alalta, maksamme hintaa viiveinä, laadun heikkenemisenä ja kustannusten nousuna. Ilman riittävää osaamista Suomi ei pysty vastaamaan korjausvelkaan, vihreään siirtymään eikä tulevien sukupolvien rakennustarpeisiin”, Lintunen painottaa.
Hallituksen leikkaukset asuntorakentamisen korkotukilainojen takauksiin tulevat nekin pahaan paikkaan.
”Leikkaukset vain synkistävät tilannetta, kun rakentaminen vähenee. Siitä seuraa lisää työttömyyttä, eikä tällainen kehitys ainakaan vahvista alan osaamista jatkossa.”
Rakennusalan menestymisellä on iso merkitys valtiontaloudelle, sillä se on hyvin verointensiivinen ja työvoimavaltainen ala. Joka viides työikäinen suomalainen työskentelee rakennetun ympäristön parissa. Verojen ja veroluonteisten maksujen osuus asuntorakentamisessa on noin 46 prosenttia ja infrarakentamisessakin noin 34 prosenttia.
RKL julkaisi kannanottonsa syyskuun alussa.
Teksti Antti Pulkkinen kuva Gesina Sundström
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva osa arkea. Keväällä alkaa uusi pyöräilyhaaste. RKL:n juhlavuotta 2025 väritti Juhlakunnossa-kuntohaaste, joka saavutti suuren suosion. Tarkoituksena oli vuoden aikana kerätä eri liikuntalajeista 120...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esitellä järjestöelämän parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen iloa ja niitä hetkiä, joista yhteishenki syntyy. Raatina toimi RKL:n toimiston väki. Voiton vei Kuopion yhdistys...
Rakennusalalla puhutaan paljon suhdanteista. Nyt eletään vielä hiljaisempaa aikaa, mutta historia osoittaa, että nousukausi tulee aina. Kun se tulee, se tulee usein nopeasti: työmaat käynnistyvät, aikataulut kiristyvät ja tekijöistä on taas pulaa. Juuri silloin...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esite...
RKL:n opiskelijatapahtuma RKL goes Tahkofest kokosi rakennusalan opiskelijat yht...