Rakennustaito
13.12.2023
Korkojen nousu ja muutenkin muuttunut markkinatilanne ovat tänä vuonna ehtineet jo vaikuttaa tuulivoiman investointinäkymiin. Tuulivoimarakentaminen jatkuu yhä vilkkaana, mutta päätöksiä täysin uusista investoinneista tehdään nyt selvästi varovaisemmin kuin vielä viime vuonna.
Myös Suomessa katseet ovat kääntyneet avomerelle rakennettaviin tuulipuistoihin, vaikka ulapalle investoiminen maksaa paljon enemmän kuin mantereelle rakennettaessa. Metsähallitus on käynnistämässä huutokauppamenettelyn kahdesta uudesta merituulipuistosta. Metsähallitus vuokraa valtion omistamia aluevesiä merituulivoiman tuotantoon.
Viime vuoden lopulla Metsähallitus valitsi Vattenfallin Korsnäsin edustalle suunnitellun tuulipuiston rakentajaksi ja operoijaksi. Kyseessä on Suomen ensimmäinen teollisen mitan merituulivoimahanke. Tänä syksynä yhteishankkeen osapuolet päättivät Korsnäsin tuulipuistoalueen laajennuksesta. Lisäalueen kera
tuulipuiston suunniteltu laajuus on 27 400 hehtaaria ja hankekoko nousee alkuperäisestä 1 300 megawatista lähemmäksi 2 000 megawattia.
Korsnäsin investoinnin arvo on 2 – 3 miljardia euroa. Merituulipuisto alkaa tuottaa sähköä kaupallisille markkinoille ensi vuosikymmenellä.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...