Rakennustaito
17.3.2021
Tuusulassa vaikuttaneen kuvataiteilija Martta Wendelinin mukaan nimetty päiväkoti on käynnissä olevista rakennushankkeista suurin sellainen, jossa runkomateriaalina on ristiinlaminoitu massiivipuu. Kyseiset CLT-rakenneosat on valmistettu Stora Enson tehtaalla Pohjois-Ruotsissa, ja ne toimitetaan työmaalle tarkan asennusjärjestyksen ja tunnin tarkkuudella määritellyn aikataulun mukaisesti.
”Kun kyseessä on näin suuri kohde, Suomen suurin alallaan toistaiseksi, katsoimme parhaaksi maksimoida toimitusvarmuuden – mitenkään väheksymättä muita valmistajia”, toteaa Puurakentajat Group Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leino.
Leino korostaa myös suunnitteluosaamista. Sitä on löydyttävä kunkin kohteen rakennesuunnittelijalta, mutta myös runkotoimittajan on hänen mukaansa oltava valmis tuomaan osaamistaan projektin hyödyksi jo suunnitteluvaiheessa.
”90 prosentissa kohteista toimitamme asiakkaalle palvelumme puutuoteosakauppana eli myymme, suunnittelemme ja asennamme kohteen puuosat. Yksi avain menestykselliseen projektiin on myös asennussuunnittelu”, Leino perustelee.
Talotekniikan määrän jyrkkä kasvu kaikessa talonrakentamisessa tuo haastetta myös runkorakenneosien valmistukseen. Kaikki reiät on oltava täsmällisesti tiedossa etukäteen; tietomallinnuksen avulla se onnistuu mahdollisimman virheettömästi.
”Liitosten mittatarkkuus on aivan keskeinen asia kaikessa rakennesuunnittelussa, myös puurakennetta suunniteltaessa. Puurakenteita suunniteltaessa on lisäksi tiedostettava, että kyseessä on elävä materiaali mahdollisine kosteusvaihteluineen. Tästä seuraa, että pieni asennustoleranssi on aina oltava. Kun osien tehdasvalmistus on virheetöntä, kahden millimetrin asennusvara kosteusvaihtelun kannalta riittää”, sanoo Martta Wendelinin päiväkodin rakennesuunnittelun projektipäällikkö Samuli Maja IdeaStructura Oy:stä.
CLT-massiivipuurunko tarkoittaa tässä kohteessa 240 millimetrin puuelementtipaksuutta. Elementti pintaverhoillaan ulkopuolelta. Muutoin lopullinen rakenne on monoliittinen. Erillistä lämmöneristettä ei tarvita, sillä huokoisuutensa vuoksi puun lämmönjohtavuus on alhainen.
Samuli Maja arvioi varsinaisen buumin olevan vielä edessä.
”Kun ensimmäisten CLT-rakennusten valmistumisesta tulee kymmenen vuotta täyteen ja vastuuajat umpeutuvat, kysyntä kasvanee – siis jo lähivuosina”, hän pohtii.
Teksti Vesa Tompuri, kuva AFKS
Suomen korkein toimistorakennus The Node nousee kerros kerrokselta kohti yläilmoja keskellä vilkasta Helsingin Pasilan rautatiealuetta. Valmistuessaan 130-metrinen pilvenpiirtäjä näyttää suuntaa Pasilan aseman eteläpuolen tornikorttelille. Tornitalo nousee ahtaalle tontille...
Korjausmarkkinat 2026 -tapahtumassa asiantuntijat korostivat, että hankkeiden onnistuminen vaatii ennen kaikkea yhteistyötä, uusia toimintamalleja ja parempaa ennakoitavuutta. Mitä mahdollisuuksia korjausrakentamisessa on nyt ja tulevaisuudessa? Siihen pureutui Korjausmarkkinat 2026...
Karhulan keskustassa Kotkassa yli 100 vuotta toiminut koulukiinteistö laajenee entisen linja-autoaseman sijoille. Uudisrakennuksen valmistuttua keskus kokoaa tiloihinsa kolmen koulun oppilaat sekä kirjaston. Tontilla sijaitsevaa Kivikoulua peruskorjataan. Suljettu puinen koulurakennus säilyy...
Suomen korkein toimistorakennus The Node nousee kerros kerrokselta kohti yläilmo...
Korjausmarkkinat 2026 -tapahtumassa asiantuntijat korostivat, että hankkeiden on...
Entinen öljysataman alue Helsingin Kruunuvuorenrannassa on muuttumassa vähähiili...