Rakennustaito
RT 03/2018 | 10.9.2018
Muoviteollisuus ry:n neuvottelukunta on järjestänyt muoviputkihitsaajien pätevöitymiskoulutuksia vuodesta 2010 lähtien. Hyväksyttyjen opintosuoritusten tuplaantuminen vuosina 2014–2016 kertoo kurssien lisääntyneestä suosiosta.
Voimassa olevaa pätevyyttä edellytetään nykyisin jo monissa infrarakentamisen urakkasopimuksissa. Saksassa on edetty pidemmälle, sillä siellä muoviputkien hitsaukset ovat vastaavalla tavalla luvanvaraisia kuin Suomessa sähköasennukset.
Tornitalokohteiden myötä sähkömuhvihitsauksesta on tullut LVI-asentajien työmenetelmä. Sitä käytetään muun muassa pystyviemärilinjoissa, joiden saumat altistuvat massiivisen vesipatsaan paineelle äärikuormituksessa. Rakennusten sisäpuolisiin kuiluihin sijoitettujen putkistojen tiiviys ja kestävyys varmistetaan mekaanisten liitosten sijasta sähköhitsattavilla muhveilla.
”Rakennustuotannossa ongelmana on ollut ammattitaitoisten osaajien puute. Muoviputkihitsaus vaikuttaa yksinkertaiselta hommalta, mutta se vaatii tekijältään tarkkuutta ja huolellisuutta. Rakennusurakoitsijat ovatkin vähitellen havahtuneet kouluttamaan väkeään”, toteaa muoviputkihitsaajien pätevöitymiskoulutuksia koordinoivan neuvottelukunnan puheenjohtaja Minna Vekkeli.
Muoviteollisuus ry:n asettama neuvottelukunta muodostuu infra-, vesihuolto- ja maanrakennusalojen etujärjestöjen sekä muoviputkivalmistajien ja koulutusorganisaatioiden edustajista. Neuvottelukunta vastaa opintokokonaisuuksien sisällöistä ja arviointiperusteista. Puolueeton tarkastuslaitos Inspecta Sertifiointi Oy käytännössä valvoo AEL:n, Hyria Koulutuksen, Savon ammatti- ja aikuisopiston, Sedun sekä Ylä-Savon ammattiopiston toteuttamaa koulutus- ja pätevöintitoimintaa.
Vuoden 2018 alussa Suomessa oli 140 yritystä, joiden palveluksessa oli yhteensä noin 640 pätevöitynyttä muoviputkihitsaajaa. Inspecta Sertifiointi ylläpitää heistä kaikille avointa rekisteriä, josta ammattilaisia voi hakea.
Työmaalla pätevöityneen muoviputkihitsaajan tunnistaa Inspecta Sertifioinnin myöntämästä kuvallisesta henkilökortista, joka on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Ajan rajallisuutta perustellaan muun muassa jatkuvasti kehittyvällä laitetekniikalla. Vanhentuneen kortin päivittämiseksi on omattava riittävästi hitsauskokemusta tai uusittava pätevöitymiskoe.
Valmistajat soveltavat muoviputkille yleisesti standardien mukaista 50 vuoden käyttöajan mitoitusperustetta. Niihin oikeaoppisesti tehdyt hitsaussaumat kestävät vähintään yhtä kauan.
”Suurimpana huolenaiheena ovat virheellisistä hitsauksista johtuvat liitosten pettämiset, jotka ilmenevät tyypillisesti jo 2–10 vuoden kuluttua putkiston asennuksesta”, Vekkeli sanoo.
Tammikuussa 2018 voimaan astunut ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista velvoittaa erityisalan työnjohdon huolehtimaan hulevesiviemäreiden tiiviyden tarkastuksesta. Sen 37. pykälän perusteella on syytä todentaa, että putkisto kestää pystylinjaan muodostuvan täysimittaisen vesipatsaan aiheuttaman paineen.
Vekkelin johtama neuvottelukunta aloitti keväällä 2018 ensimmäiset muovisten paineputkien hitsauksen valvojien koulutukset.
”Kohderyhmä on sikäli tärkeä, että työnjohdolta puuttuu yleisesti käsitys muoviputkihitsauksen vaatimuksista.”
Sähkömuhvihitsauksen lisäksi muoviputkia liitetään toisiinsa puskuhitsauksella. Menetelmässä tasaiseksi höylätyt putkien päät kuumennetaan lämpölevyillä sulamispisteeseen ja työnnetään tiiviisti vastakkain.
Sähkömuhvihitsauksessa hitsauskoneelta johdetaan sähkövirta muovimuhvin sisäseinämissä oleviin vastuslankoihin, jotka kuumetessaan sulattavat muhvia ja putkea saaden aikaan painetta ja vetoa kestävän liitoksen.
Molemmissa hitsaustavoissa putkien päiden tulee olla mahdollisimman tasaiset sekä ehdottoman kuivat ja puhtaat. Niistä poistetaan hapettunut pintakerros lastuavalla erikoistyökalulla. Viimeinen silaus tehdään asetoniin tai sinoliin kastetulla nukkaamattomalla rievulla. Putkien paikallaan pysyminen hitsauksen aikana varmistetaan asennustuilla.
Automatisoituja hitsauskoneita käytettäessä haluttu hitsausohjelma valitaan laitteen näytöltä. Liitostapahtumista tallentuu tarkat tiedot koneen kovalevylle, josta ne ovat siirrettävissä ulkoisille muistikorteille tai -tikuille. Uusimpiin laitemalleihin hitsausarvot voidaan syöttää viivakoodinlukijalla tai langattomasti älypuhelimen tai tabletin ohjelmistosovelluksella. Hitsaustiedot GPS-koordinaatteineen ja mahdollisine liitekuvineen välittyvät reaaliajassa internet-palveluun tarkasteltaviksi. Dokumentoinnin ansiosta linjaston jokainen hitsaussauma on jälkikäteen tunnistettavissa ja paikannettavissa.
Lisätietoa Muoviteollisuus ry:n sivuilta.
Teksti ja kuvat Marko Taavila
Karhulan keskustassa Kotkassa yli 100 vuotta toiminut koulukiinteistö laajenee entisen linja-autoaseman sijoille. Uudisrakennuksen valmistuttua keskus kokoaa tiloihinsa kolmen koulun oppilaat sekä kirjaston. Tontilla sijaitsevaa Kivikoulua peruskorjataan. Suljettu puinen koulurakennus säilyy...
Entinen öljysataman alue Helsingin Kruunuvuorenrannassa on muuttumassa vähähiiliseksi asuinalueeksi. Merivedestä talteen otettu lämpö, maan alle sijoitettu lämpövarasto ja pitkään elinkaareen tähtäävät materiaalivalinnat osoittavat, millaisilla ratkaisuilla kaupunkien tulevaisuus...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu,...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...