Rakennustaito
8.10.2021
Liiton sihteeri Yrjö Similä, joka tänä vuonna tuli toimineeksi 12 vuotta Liiton palveluksessa, on syyskuun 1. p:nä luopunut tästä toimesta, antautuakseen enemmän Suomen Rakennustyönantajaliiton asiamiehen tärkeisiin tehtäviin. Hän tilalleen sihteeriksi, Liiton konttorin ja Rakentajain Kustannus-Oy:n johtajaksi on valittu rkm. Aug. Tolonen, joka viime kesänä siirtyi Viipurista Helsinkiin Liiton apulaissihteeriksi, Rakennustaidon aputoimittajaksi, ja taloudenhoitajaksi sekä Tapaturmavakuutus Oy Louhen matkatarkastajaksi.
Louhen johtajan ja lehtemme päätoimittajan ominaisuudessa tavataan Similää Louhen ja Liiton konttorissa (puh. 76 92) aamupäivisin, varmimmin klo 10. Muina aikoina työskentelee hän Rakennustyönantajaliiton konttorissa, Kasarminkatu 44, puh. 32 64. Johtaja Tolonen, jonka kotipuhelin on 69 96, tavataan Liiton konttorissa konttoriaikana, puh. 76 92 ja 64 59.

Suomen Rakennusmestariliiton hallitus ja liiton suurempien osastojen edustajat järjestivät sunnuntaina t. k. 9. p:nä (9.10., toim. huom.) päivälliset johtaja Yrjö Similälle, joka oli toiminut 12 vuotta liiton sihteerinä.
Päivällisten kestäessä puhui liiton hallituksen puolesta, sen varapuheenjohtaja Akseli V. Malmi valituin ja mieleenpainuvin sanoin sen uhrautuvan ja arvokkaan työn merkityksestä, jonka herra S. liiton johdossa 12-vuotisella toimiajallaan on suorittanut. Puheen loputtua annettiin hra Similälle liiton ja sen kaikkien osastojen yhteisenä muistolahjana kultakello kultaisine perineen. Kellon etukannessa oli kultainen monogrammi ”Y.S.” ja välikannessa omistuskirjoituksena ”V. 1909 – 1921. Kiitollisuudella 12 vuoden ansiokkaasta palveluksesta Suomen Rakennusmestariliitto ja sen osastot.”
Tilaisuuteen saapui liiton useilta osastoilta kirjeet, Oulun ja Porin osastoilta sähkösanomat. Sitä paitsi Tampereen osaston lähetystönä antoivat hrat Paldan, Tiitola ja Schreck hra Similälle osaston jäsenten allekirjoittaman adressin. Aikaisemmin annettiin hra Similälle Liiton henkilökunnan puolesta kristallimaljakossa kukkia.
Tämä huomaavaisuuden osoitus, johon liittyi m.m. hrojen Raustin, Paldan’in ja Tiitolan tilaisuudessa pitämät puheet, joihin kaikkiin hra S. vastasi, jätti hyvän muiston ja tietoisuuden siitä, että hra S. tulee edelleenkin toimimaan liiton hyväksi.
Rouva Fanny Similälle, joka aikaisemmin suoranaisesti ja viimeksi välillisesti on puolisonsa rinnalla ottanut osaa liiton asioiden hoitoon ja joka tällä kertaa sattui olemaan Oulussa, lähetettiin läsnäolleiden allekirjoittama, kiitollisuutta osoittava sähkösanoma.
Aug. T-n.
(Uutinen 21/1921)
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...