Rakennustaito
27.2.2023
Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi viime vuonna peräti 75 prosenttia eli 2 400 megawattia nousten lähes 5 700 megawattiin. Uusia voimaloita otettiin käyttöön 437 kappaletta, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys (STY).
Viime vuodet ovat Suomessa olleet tuulivoimabuumin aikaa. Vielä viime vuosikymmenen alussa voimaloita oli vähän. Nyt toiminnassa on noin 1 400 yksikköä eli turbiinia.
Viime vuonna tuulivoimaloiden yhteenlaskettu tuotanto oli 11,5 terawattituntia eli ne tuottivat 14 prosenttia Suomen sähkön tarpeesta. Valtaosa ennätysvuonna asennetuista uusista voimaloista otettiin käyttöön loppusyksyllä, joten energiatilastoissa tämä tuotantokapasiteetin jättiharppaus näkyy kunnolla vasta kuluvana vuonna.
STY ennustaa, että uusien voimaloiden rakennustahti tasoittuu lähiaikoina: vuotuinen kapasiteetin lisäys on 1 000 megawatin luokkaa. Ennusteen mukaan vuonna 2025 tuulivoima kattaisi vähintään 28 prosenttia Suomen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.
Yksittäisen voimalan keskimääräinen fyysinen koko ja kapasiteetti ovat kasvaneet reippaasti. Viime vuosina asennettujen voimaloiden, tarkemmin sanoen tuulivoimapuiston yhden yksikön roottorin halkaisija on keskimäärin jo yli 150 metriä ja napakorkeus 140 – 150 metriä. Siten myös voimalan keskimääräinen tuotantokapasiteetti on noussut: uusimmissa se on yli viisi megawattia. Yhdessä tuulivoimapuistossa olevien turbiinien määrä vaihtelee muutamasta yksiköstä useisiin kymmeniin.
Tuulivoimaloita on eniten länsirannikolla ja Lapissa. Pohjois-Pohjanmaa on varsinainen tuulivoimapuistojen maakunta, jossa uusien voimaloiden rakentaminen myös jatkuu vilkkaana.
Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...