Rakennustaito
RT 04/2017 | 8.9.2017
+ Valtioneuvosto antoi kesäkuussa eduskunnalle rakennusten suunnittelua koskevan maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksen. Muutos helpottaa väestönsuojien ja taloteknisten järjestelmien rakentamista sekä edistää hyviä ääneneristävyysratkaisuja ja matkapuhelinten sisätilakuuluvuutta.
– Kiista Helsingin Kruununhaan 28 arvokerrostalon hissien rakentamisesta kesti peräti 15 vuotta. KHO ratkaisi heinäkuussa kiistan: arvokerrostaloihin saa rakentaa hissejä. KHO linjasi nyt, että uusi asemakaava ottaa tarpeeksi hyvin huomioon arvokkaat porrashuoneet ja niiden säilyttämisen hissien rakentamisesta huolimatta.
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kasvattaisi uudelleenkäytettävien tuotteiden ja uusioraaka-aineesta valmistettujen tuotteiden markkinoita jäsenmaissaan. EU:ssa kierrätysaste on pysynyt kauan noin 11 prosentissa. Tuleva kiertotalousasetus...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska allekirjoittivat heinäkuussa urakkasopimuksen, jonka arvo Skanskalle on 89 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus on noin 34 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt valmistuvat aikataulun mukaan joulukuussa 2027, joten...
Erityisen pitkän pysäköintitilan rakentaminen alkoi viime kesänä Hyvinkäällä. Parkkihalli on noin 200 metriä pitkä, ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Rakennuksen julkisivun pystyrimoituksena käytetään W-profiilin tiekaidetta eli tienvarsilta tuttua...
Euroopan komissio on laatimassa uutta kiertotalousasetusta, jonka avulla EU kas...
Fazerin suklaatehtaan työmaa Lahdessa käynnistyi elokuussa. Fazer ja Skanska all...
Helsingin kaupunki ja YIT käynnistivät vanhan toimistokorttelin kunnianhimoisen...