Rakennustaito
19.3.2021
Viisitoista vuotta ei ole pitkä aika, mutta kylliksi kuitenkin antamaan aihetta pieneen itsetarkisteluun ja matkan varrella tehtyjen havaintojen merkitsemiseen. Lehtemme v. 1915 täyttäessä 10 vuotta oli silloin elettyyn taipaleeseen suunnattu tarkastelu verrattain tyhjentävä. Sen vuoksi voimmekin nyt rajoittua viimeksi kuluneen 5-vuotiskauden seuraamiseen.
***
Ensimmäinen, mielestämme suurehkoa huomiota ansaitseva seikka on se, että lehtemme viimeisinä murrosvuosina on jaksanut pysyä hengissä. Onhan nimittäin rakennustoiminta maailmansodan alusta alkaen ollut pysähdyksissä ja rakennusammatillisen lehden tarve näin ollen on ollut tuntuvasti vähäisempi. Ilahduttavaa kuitenkin on ollut todeta, että lukijapiirimme rakennustöiden puutteesta huolimatta on pysynyt meille uskollisena: poispudonneiden tilaajien lukumäärä supistuu muutamiin kymmeniin, ja kun uusia tilaajia on tullut heidän tilallensa, on lehtemme tilaajamäärä vaikeista ajoista huolimatta pysynyt muuttumattomana.
***
Paitsi taloudellisia hankaluuksia, tuottivat päättyneenä 5-vuotiskautena elämisen vaikeuksia maailmansodasta aiheutuneet venäläiset sensuuriolot. Lehteen ei tahtonut saada painetuksi juuri mitään ilman, ettei se olisi herättänyt epäluuloja sensuuriviranomaisissa. Varsinkin kun oli kysymys kulkulaitosalaa koskevien kirjoituksien julkaisemisesta, olivat sensorit huolissaan. Jokainen pieni uutinen ja kuva muusta puhumattakaan oli alistettava sensuurin tarkastettavaksi. Ja vaikka tähän tällaiseen vähitellen tottui ja saattoi jo edeltä käsin päätellä, mikä meni läpi mikä ei, tapahtui kuitenkin, että lehti ilmestyi runneltuna, valkoisia täpliä ja ”puhtaita” sivuja siellä täällä. Sattuipa kerran, että jo valmiiksi painettu lehti oli purettava ja uudelleen painokoneeseen pantava.
Poimintoja Rakennustaidon 4–5/1921 numeron pääkirjoituksesta.
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...