Rakennustaito
RT 02/2015 | 10.4.2015 | Päivitetty 19.12.2016
Huomattavin viimeaikoina valmistuneista helsinkiläisistä rakennuksista on Seurakuntientalo Bulevardin- ja Annankatujen kulmassa. Sen italialaista varhais-renesanssia muistuttavat ääriviivat rohkeasti ulkonevine räystäslistoineen antavat sille mahtavan arvokkaan leiman. Tasaisesti jaetut ikkunat tekevät eheän pintavaikutuksen. Tiilipinnan luonnollinen punertava väri sulautuu hyvin ensikerroksen graniittiin. Kun julkaistavana on vaan julkipuolet niin en lähde puhumaan sen enempää pohjasommittelusta mutta kumminkaan en malta olla huomauttamatta mitä tulee julkipuolen ikkunoiden ja huoneiden otsikkoseinän keskinäiseen suhteeseen, että ulkonainen sopusointu on suureksi osaksi hankittu sisäpuolen kustannuksella. Toisissa huoneissa saattaa olla monta ikkunaa ja toisissa ainoastaan yksi ja sekin toisessa nurkassa. Siis samat viat jotka aikoinaan pakottivat – tai ainakin antoivat riittävän syyn – luopumaan historiallisista tyyleistä asuntoluonnetta olevain rakennusten suunnittelussa(…)
Lähinnä seurakuntien taloa huomattavin on Fredr. Edv. Ekberg’in talo Bulevardinkatu 9. Sen vapaaseen renesanssityyliin sommiteltu julkipuoli tekee kokonaisen ja miellyttävän vaikutuksen. Kokonaisuus olisi vieläkin voittanut jos olisi luovuttu keskusryhmityksestä ja annettu pilarien tasaiseti jakautua myöskin ulosvetojen päätypuolille. Silloin ei olisi räystäslista niiltä osilta tehnyt sitä hieman irtonaista vaikutuksta jonka se nyt tekee. Ikkunapinnat jakautuvat tasaisesti huoneiden kesken ja tuntuvat hyvin talon tarvetta vastaavilta(…)
Talo Vladimirinkatu 32 on myöskin uusimpaan tyyliin reippaasti ja tasapainoisesti piirustettu. Ikkunoiden jako ja koristelu on suoritettu kauniissa suhteessa. Julkipuolen kokonaisvaikutusta on kumminkin pilaamassa luonnottoman suhteeton räystäslista, joka ullakon ikkunain kanssa yhdessä vaikuttaa masentavan raskaalta. Tosin luonnottoman raskaat räystäät näyttävät olevan ikäänkuin muodissa, mutta niitä ei silti voida hyväksyä. Tiilipintojen vaikutukselle ei olisi ollut haitaksi pehmentää saumalaastia jollakin värillä(…)
Julaistavina olevissa taloissa on julkipuolipeitteeksi menestyksellä käytetty kotimaisia tiiliä ilman ankarampaa valintaa. Tämä toimenpide muodostaa onnistuneen vastalauseen ulkomaalaisten fasaaditiilien maahan tuomiselle.
H.K.
Turun satamaan rakennetaan yhteisterminaali sekä linnan liepeille kokonainen merellinen kaupunginosa ja uusi museo. Myös alueen liikennejärjestelyt pistetään uusiksi. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa asemakaavamuutoksen, joka muun muassa mahdollistaa Silja Linen ja Viking...
Sepelin pesu on kallista, ja peseminen kuormittaa ympäristöä. Siksi olisi syytä tutkia, onko pesty sepeli olennaisesti parempi valinta rakennuksen alle verrattuna kuivaseulottuun sepeliin. Salaojitus, perustusten oikean täyttömateriaalin valinta ja sokkelin vedeneristys auttavat...
Maantiesiltojen korjausvelkaa lyhennetään Keski-Suomessa usean työmaan voimalla. Jyväskylässä kunnostetaan tänä vuonna samassa urakassa kaksi teräsbetonisiltaa. Köhniön asuinalueella Jyväskylän länsilaidalla sijaitsevien yli 50-vuotiaiden siltojen korjaustarpeet ovat pitkälti...
Turun satamaan rakennetaan yhteisterminaali sekä linnan liepeille kokonainen mer...
Yhä useampi vesilaitos hankkii uudenlaista valvontatekniikkaa seuraamaan vanhoje...
Rakennustaito 22/1922 Ennakkotietoja alkaneesta teknillisestä jättiläistyöstä Ko...
Vastaa