Rakennustaito
RT 03/2015 | 29.5.2015 | Päivitetty 20.12.2016
”Maatalous”-lehden toimittaja Aimo Ilmarinen on keksinyt ja kesäasuntoonsa rakenuttanut uusimallisen saunanuunin, jolle teollisuushallitus on myöntänyt patentin. Laitos, jonka rakenne selviää yllä olevista kuvista, on ollut käytännössä parin vuoden ajan ja on se osoittautunut käytännölliseksi.
Uunissa tapahtuu veden kuumentaminen samalla kun kiuaskin lämpiää, vesiastia kun on rakennettu kehäksi kiukaan ympärille. Polttoaineiden säästö on luonnollisesti huomattava. Kuori ja vesisäiliö on tehty 2 mm:rin rautapellistä, ja on viimeksi mainittu varustettu irtonaisilla kansilla säiliön puhdistamista varten.
Uuni on 110 cm korkea ja läpimitaltaan 70 cm. Sen kokoisena mahtuu uunin säiliöön 100 litraa vettä kuumenemaan. Suurempaa tarvetta varten ovat mitat suu- remmat. Käytännössä on havaittu, että vesi säiliössä kuumenee kiehumispisteeseen kyllä ennen kiukaan riittävää kuumenemista, mutta vesi ei kuitenkaan muutu höyryksi, eikä työnnä ”lösyä” saunaan.
Lukijamme tuntevat varmaan erään toisen tämänsuuntaisen saunanuunin, jossa vedenkuumennuslaitteen muodostaa uunin sivussa oleva puinen tynnöri, mistä johdettu kupariputki kiertää kiuaskivien välissä, jossa vesi kuumenee ja palaa sitä mukaa tynnöriin. Verrattuna tähän hra Ilmarisen patenttia, tuntuu viimeksi mainittu yksinkertaisemmalta ja vähemmän tilaaottavammalta. Edellisen tulenvaarallisuus voidaan kyllä estää käyttämällä tynnörin asemasta rautapeltistä säiliötä, mutta silloin on taas ruostumisen vaara suuri, mikä vika viimeksi mainittuakin vaivaa. Tässä suhteessa kaipaavat siis molemmatkin huolellista hoitoa.
Jokatapauksessa on koetettava pyrkiä siihen, että polttopuita runsaasti haaskaavissa ”kotitarve”-saunoissamme saadaan ”samoilla tulilla” tarvittava vesi kuumennetuksi. – Toimittaja Ilmarinen on halukas luovuttamaan tämän uusimman saunauunin valmistamisoikeuden jollekin yritteliäälle henkilölle tai liikkeelle. Hra J:n osote on Helsinki, Kruununvuorenkatu 9.
Korjausrakentamisessa kantavien rakenteiden vahvistaminen on yhä ajankohtaisempaa. Hiilikuitu yhdistää keveyden, lujuuden ja kestävyyden. Se vastaa hyvin korjausrakentamisen, muuntojoustavuuden ja kestävän kehityksen vaatimuksiin. Rakennusten käyttötarkoitukset muuttuvat, kuormitukset...
Vantaan raitiotiehankkeen rakennustyöt etenevät lentoasemalta Tikkurilan kautta Mellunmäkeen. Työmaiden ketju vaikuttaa laajalla alueella. Suuri urakka keskellä vilkasta kaupunkia ja liikenteen solmukohtia vaatii tarkkaa tasapainottelua arjen sujuvuuden kanssa. Kahden allianssin malli...
RKL:n opintomatkalaiset vierailivat erikoisluvalla kirkon kattotyömaalla Barcelonassa vuonna 2012. Barcelonan kuuluisan La Sagrada Família -kirkon viimeinenkin torni on saatu valmiiksi 144 vuoden työn jälkeen. Keskustornin huipulle nostettiin helmikuun lopulla viimeinen pala 17 metriä...
Korjausrakentamisessa kantavien rakenteiden vahvistaminen on yhä ajankohtaisempa...
Vantaan raitiotiehankkeen rakennustyöt etenevät lentoasemalta Tikkurilan kautta...
Rakennuksen pohja- ja maarakenteet on suunniteltava siten, että maasta rakenteis...