Rakennustaito
7.2.2023
R akennusmiehelle mielenkiintoinen nähtävyys Helsingissä on nykyisin Töölön kaupunginosa, mikä Helsingin jo järjestetyistä, kulkureiteillä varustetuista kaupunginosista on näihin saakka ollut kaikkein vähiten rakennettuja. Näin siitä huolimatta, että Töölön keskiosat ovat samalla leveysasteella kuin Siltasaari Pitkänsillan pohjoispuolella, mikä kuitenkin jo pitemmän aikaa on ollut miltei kokonaisuudessaan uusaikaisesti rakennettuna.

Töölö on siis nykyisestä Helsingistä ainoa läheinen kaupunginosa, jossa uutisrakennustoimintaa suuremmassa mittakaavassa voidaan harjoittaa. Lukuunottamatta kaupunkimme etäisiä pohjoisia osia, sen esikaupunkeja ja vähäistä jälleenrakentamista n.s. varsinaisessa Helsingissä, onkin Töölö näinä vuosina ollut kaikkein suurimman rakentamisen alaisena. Mainita tulee tässä yhteydessä, että Töölööseen ei vielä ole juuri ensinkään rakennettu varsinaisia työväenasuntoja, mihin se onkin vähemmän sopiva sen tähden, että pääkaupungin tehdasalue sijaitsee vastakkaisella eli rautatien itä- ja Pitkänsillan pohjoispuolella.
Tosin on Töölö tämän talven kuluessa valmistuneen rengasradan kautta yhdistetty Sörnäisten ja Kallion kaupunginosia kiertävään raitiotieverkkoon ja kulkuyhteys siten Töölön ja viimeksimainittujen etäisten kaupunginosien kanssa on saatu paremmaksi.
Rakennuskustannuksien kalleuden vuoksi – maaperä Töölössä on enimmäkseen kallioinen ja tonttien hinnat suhteellisesti suuret – säilynee Töölö kuitenkin vielä jonkun aikaa ”herrasväen” kaupunginosana.
***
Uusimmat Töölön talot ovat keskuslämmitystaloja, mikä lämmityslaite on nykyisin taloudellisestikin edullisin, minkä lisäksi sitä pidetään jo jokseenkin yleisesti sekä mukavana, että terveellisenäkin. Kun hyvä kaakeliuuni maksaa noin 3000 mk., voidaan keskuslämmitys saada jopa 2000 mk:lla huonetta kohti. Lämmin vesi on useissa uusissa taloissa, aiheuttaen se kuitenkin eri kattilan ja kuparisten erillisen johtojen vuoksi niin paljon lisäkustannuksia, että tätä mukavuutta ei aina ole kustannettu, vaan lämmintä vettä varten on kylpyhuoneisiin sijoitettu erityiset kaasuaparaatit.
(Otteita artikkelista.)
1920-luvun määräysten mukaan rakennuksen korkeus räystäslistaan
saakka sai Töölössä olla: kadun leveys + 1,5 metriä, kuitenkinenintään 20 metriä.
Ulkolämpötilan sahaus nollan molemmin puolin sekä suuret viistosademäärät ovat yhdistelmä, joka vauhdittaa vanhojen kerrostalojen julkisivujen rapautumista nyky-Suomessa. Esimerkiksi betoniparvekkeiden kuntoa on syytä seurata tarkasti, mutta myös betonin laatuun ja raudoituksen...
Julkisivusaumoja pitää huoltaa, jotta ne säilyttävät niille suunnitellut ominaisuudet ja pitävät julkisivun myös esteettisenä. Julkisivun ja sen saumojen kuntoa on tarkkailtava tiheämmin kuin ennen, sillä olosuhteet ovat muuttuneet. Polyuretaania käytetään paljon...
Yhä useampi Itä- ja Kaakkois-Suomen rakennusyritys hakee kasvua Länsi- ja Keski-Suomen sekä pääkaupunkiseudun markkinoilta. Itä-Suomen toimintatavat eroavat suurimpien kaupunkien arjesta, mutta myös rakennusyhtiöiden väliltä löytyy eroja. Itäsuomalaiset yritykset ovat yksi toisensa...
Ulkolämpötilan sahaus nollan molemmin puolin sekä suuret viistosademäärät ovat y...
Julkisivusaumoja pitää huoltaa, jotta ne säilyttävät niille suunnitellut ominais...
Puolivuosisatainen Hailuodon kiinteän liikenneyhteyden odotus päättyy vuoden kul...