Rakennustaito
4.3.2021
Skanska, Sweco ja arkkitehtisuunnittelusta vastaava Integrated Työ-yhteenliittymä allekirjoittivat tammikuun lopussa sopimuksen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa Ahveniston sairaalan eli Assin toteuttamisesta.
Rakennustyöt käynnistyvät suunnitelman mukaan elokuussa. Allianssimallilla toteutettava sairaalakokonaisuus otetaan aikataulun mukaan käyttöön vuonna 2026.
Uusi Kanta-Hämeen keskussairaala on kooltaan 74 000 bruttoneliömetriä. Rakennus on jaettu kolmeen eri päämassaan, joista ensimmäiseen osaan kuuluvat muun muassa leikkausosastot, päivystys, kuvantamistilat ja laboratorio. Toisessa osassa ovat vastaanottotilat ja toimistot ja kolmannessa potilasosastot. Rakennuksen eri osia yhdistää yhteinen aulatila. Sairaalan yhteyteen rakennetaan sairaala-apteekki ja pelastusasema.
Ahvenistontien varteen nouseva Assi korvaa vanhan keskussairaalan, joka on asiantuntijoiden mukaan tullut auttamatta käyttöikänsä päähän. Ahvenistonharjulle mäntymetsän keskelle valmistui aikansa tyypillisenä suurhankkeena 1930-luvulla keuhkotautiparantola. Kansantauti tuberkuloosin väistyessä komea rakennus otettiin muuhun sairaalakäyttöön. Sen viereen valmistui 1970-luvulla lisää tiloja keskussairaalan käyttöön.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille hankkeen kokonaiskustannus on 356 miljoonaa euroa, josta allianssin tavoitekustannus on 308 miljoonaa euroa.
Hankkeen kehitysvaihe alkoi vuonna 2018. Pitkän matkan aikana syntyi vääntöä etenkin kustannusten nousupaineista, ja organisaatiotakin muutettiin lennosta. Assi sisältää kaikki sairaalatoiminnot, eli kohteen suunnittelu ja rakentaminen ovat vaativimmasta päästä.
”On hienoa, että pitkän ja vaikeankin kehittämisvaiheen jälkeen meillä on hyvä suunnitelma uudesta sairaalasta ja pääsemme vihdoin rakentamaan”, toteaa sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta allianssin tiedotteessa.
”Hankkeen kehitysvaiheessa saavutimme konseptin, johon kaikki osapuolet voivat olla tyytyväisiä. Suunnittelussa on huomioitu käyttäjien monipuoliset tarpeet”, kommentoi puolestaan Skanskan tulosyksikön johtaja Mirja Serenius.
Teksti Martti Ristimäki, kuva KHSHP
Korjausrakentamisessa kantavien rakenteiden vahvistaminen on yhä ajankohtaisempaa. Hiilikuitu yhdistää keveyden, lujuuden ja kestävyyden. Se vastaa hyvin korjausrakentamisen, muuntojoustavuuden ja kestävän kehityksen vaatimuksiin. Rakennusten käyttötarkoitukset muuttuvat, kuormitukset...
Vantaan raitiotiehankkeen rakennustyöt etenevät lentoasemalta Tikkurilan kautta Mellunmäkeen. Työmaiden ketju vaikuttaa laajalla alueella. Suuri urakka keskellä vilkasta kaupunkia ja liikenteen solmukohtia vaatii tarkkaa tasapainottelua arjen sujuvuuden kanssa. Kahden allianssin malli...
RKL:n opintomatkalaiset vierailivat erikoisluvalla kirkon kattotyömaalla Barcelonassa vuonna 2012. Barcelonan kuuluisan La Sagrada Família -kirkon viimeinenkin torni on saatu valmiiksi 144 vuoden työn jälkeen. Keskustornin huipulle nostettiin helmikuun lopulla viimeinen pala 17 metriä...
Korjausrakentamisessa kantavien rakenteiden vahvistaminen on yhä ajankohtaisempa...
Vantaan raitiotiehankkeen rakennustyöt etenevät lentoasemalta Tikkurilan kautta...
Rakennuksen pohja- ja maarakenteet on suunniteltava siten, että maasta rakenteis...