Rakennustaito
26.5.2023
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset pelisäännöt vuokratyövoiman käytölle. Jaosto toivoo, että säännöt tulisivat yleiseen käyttöön ja esimerkiksi sopimusten liitteiksi. Henkilöstöpalveluyritysten edustajista koostuvan jaoston tavoitteena on muutenkin edistää turvallisuutta ja hyviä tapoja rakennusalan vuokratöissä. Perusidea on, että pelkkä vähimmäisvelvollisuuksien noudattaminen ei riitä.
”Lain mukaan vastuu turvallisuudesta kuuluu käyttäjäyritykselle eli vuokratyötä käyttävälle yritykselle. Jaostossa kuitenkin näemme, että tämä ei yksinään riitä: työntekijä saattaa siirtyä työmaalta toiselle tiheäänkin tahtiin, joten koppia täytyy ottaa laajemmin ja aktiivisesti kehittää turvallisuuskulttuuria”, toteaa jaoston puheenjohtaja Desiree Saarikivi RT:n tiedotteessa.
”On tärkeää ajaa yhteisiä asioita, kuten työturvallisuutta, eteenpäin riippumatta siitä, kuka on työnantaja”, Saarikivi lisää.
Saarikivi on henkilöstöpalveluyritys Bolt.Works Oy:n henkilöstöjohtaja.
Turvallisuusasioihin painottuvat säännöt selventävät eri osapuolten vastuita ja velvollisuuksia. Säännöissä esimerkiksi suositellaan, että henkilöstöpalveluyritys saa tehdä työmaalla omia turvavartteja, turvallisuuskävelyjä ja TR-mittauksia yhteistyössä käyttäjäyrityksen kanssa.
Lue lisää rt.fi/Ajankohtaista (tiedote 4.4.2023 ja säännöt)
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki siitä, että rakentamisen taantuma on paha ja ilman elvytystoimia siitä uhkaa tulla tuhoisa. Vain nopeavaikutteiset elvytystoimet saattavat ehtiä lievittämään alan yritysten ja työntekijöiden ahdinkoa...
Korkojen nopea nousu on osaltaan hidastanut tuntuvasti asuntokauppaa, lykännyt kerrostalojen rakennushankkeita ja kiristänyt lukuisten yritysten taloustilannetta. Viime talvena vanhojen asuntojen kauppa hiljeni ja uusien asuntojen myyntimäärät suorastaan romahtivat. Erityisesti uusien...
Viivästysten ja takapakkien jälkeen on tornitaloalueen suunnittelu Pasilan aseman ja kauppakeskus Mall of Triplan naapuriin saamassa taas lisää vauhtia. Helsingin kaupunki ja valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt pääsivät huhtikuussa neuvottelutulokseen Keski-Pasilan Länsitornialueen...
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki si...
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset peli...
Korkojen nopea nousu on osaltaan hidastanut tuntuvasti asuntokauppaa, lykännyt k...
Vastaa